keskiviikko 24. elokuuta 2016

Taipuisa ja kepeä poni

Keskiviikolle myytiin ensin eioota mutta lopulta vikalle tunnille tuli peruutuspaikka. Odotin jotain vähän erikoisempaa ratsua ja pohdin Limozaa. Yllätys oli mieluinen kun listassa luki Piku. Hepo oli karsinassaan hyvin rauhallinen ja kummallisen hikinen. Kun lähdettiin tunnille niin huomasin heti taluttaessa että Piku ei ole kunnossa. Könkkäsi hyvin hitaasti ja jäykän näköisesti. Arvelin eilisiksi maastojumeiksi mutta omistaja luokitteli lieväksi ähkyksi. Piku pääsi siis talutukseen ja minä Wanesan kyytiin. Parin tunnin päästä Piku vihdoin sonti ja olo tuntui helpottavan. Helpotus minullekin.

Wanesa oli ollut edellisellä tunnilla. Tänään oli yllättävän notkea ja pyöristyi tuntumalle heti kun otin ohjat käteen. Käynnissä oli aika tasainen ja etenikin. Ravissa piti pyöreyttä hetki hakea. Tasoittuessaan oli ihanan kevyt. Melko pian otettiin laukkapätkätkin. Nosti kyllä ja parhaimmillaan suoraan käynnistä tai pysähdyksestä. Laukassa en osannut pyöreää muotoa säilyttää.

Välillä vasemmassa kierroksessa poni vähän venkuloi. Painoi oikealle ohjalle eikä ollut apujen välissä. Yritin asettaa ulos mutta harasi vastaan. Omin lupineni pyöräytin muutamat ravivoltit oikealle että sain käytettyä taivutuksen oikealla. Tämä auttoi huomattavasti ja meno parani.

Tehtiin vastalaukkoja. Nosti kuten pyysin mutta kulmassa pudotti raviin ja vaihtoi. Tänään en tuijotellut lapoja vaan menin takapuolituntuman mukaan ja luotin siihen että ope sanoo jos laukka on väärin. Kun pyöristin kulman pysyi vastalaukkakin. Oikeassa kierroksessa oli ohjausongelmia. Poni vietti portille ja jos estin niin pudotti raviin. Lopulta annoin valua portille ja tein kaarteen siitä. Vastalaukka säilyi. Yllättävää. Tiehen ja laukan säilymiseen meni kaikki keskittyminen, joten unohdin tarkkailla ponin niskaa.

Ravissa Wanesa tuntui oikein kivalta. Kevyt, pyöreä ja tasainen. Etenikin hyvin. Kovin suuria kommentteja ei saatu. Volteilla piti muistaa ulkotuki. Joka kyllä aina karkailikin. Lopuksi päästettiin ohjia pidemmäksi ja käyntiin piti ottaa istunnalla. Olin valmiiksi tappiomielialalla ja niin poni vain hiippailikin pitkin kenttää. Puolen kierroksen jälkeen tajusin että pakarani ovat ihan jännittyneet ja kun rentoutin ne niin samalla sekunnilla siirtyi poni käyntiin. Jes, tajusinpa jotain ihan itse!

Loppukäynnit käytiin maastossa. Wane tuli letkan perässä täysin hätkymättä ja vailla kiirettä. Väliin vähän hölköttelin muita kiinni ja istuin itse kevyessä istunnassa. 5 ratsukkoa, +17°C (ainakin alussa).

Oikein kiva tunti ja tästä tuli hyvälle mielelle. Houkuttaisi sekä mennä ponilla itsenäinen että kaivaa videokamera takakontista kentän laidalle. Vaan taas se unohtui.

Ongelmia:
asettaminen oikealle
muoto laukassa
ohjaus ja kulmat vastalaukassa

Parannusta:
oli letkeää ja mukavaa
ihanan tasainen ja hötkyilemätön
kenttä oli käsittämättömän hyvässä kunnossa eiliseen velliin verrattuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora