keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ohjausongelmia

Keskiviikkona päädyin taas vikalle tunnille. Tänään ratsukoita siinä oli mukavasti vain 3. Lisänä yksi puoli-itsenäinen poni. Mulle oli ensin jaettu Limoza mutta puolikuntoinen tuntikaveri halusi jonkun muun kuin Kropekin ja vaihdettiin. Ei haitannut. Hepo oli jo valmiiksi hommissa.

Lämmintä oli n. +18°C. Kenttä oli kyllä jo varjossa. Silti melko pian piti ottaa fleece pois ja lyhythihaisella pärjäsi loistavasti.

Kropek ei halunnut seistä paikallaan vaan vietti portille kavereiden perään. Tunti aloitettiin onneksi käynnissä. Alkuun kiemurreltiin. Kovin herkkänä ei ollut pohkeille vaan piti käyttää alkeiskurssitapaa eli käyttää jalat kunnolla irti kyljistä ja pamauttaa. Raippaa tai kannuksia ei ollut. Ensin ihan suoraa uraa ja taivutukset kulmissa. Tällä päästiin kahteen ensimmäiseen ongelmaamme kiinni: ei kuuntele pohkeita eikä taivu.

Ei onneksi otettukaan kevyttä ravia vaan hölkötettiin pätkiä harjoitusravissa. Hevosesta ei tullut kommenttia vaan minä olin liian takakenossa ja kädetkin nousi. Näemmä tämän hepan kanssa on erityyppiset ongelmat. Jalustimet käskettiin hetken päästä ylös ja se pikemminkin helpotti kuin haittasi vaikka ravi olikin isoa ja pompottavaa. Varsinkin jos ja kun ratsu ei ollut rentona.

Laukkoihin sain ottaa jalustimet takaisin. Alkuun mentiin lyhyempiä pätkiä, sitten kenttää ympäri. Nostossa ohjaus katosi ja heppa vietti kohti kavereita. Tämä piti oppia ennakoimaan ja nostaa kulmassa tai kääntää ulos ennen nostoa. Laukassa ohjaus toimi paremmin. Kropek pudotteli raville mutta sain uuden laukan sangen näppärästi aina takaisin. Ei se kovin lyhyttä tai laadukasta ollut.

Peruutusta oli hyvin vaikea saada menemään suoraan. Ohjia lyhemmäksi ja käsiä alemmas. Tiukka keskivartalon tuki. Ratsu meni mutkalle ja vinoon. Minua jo epäilytti että osaako se edes peruuttaa suoraan. Ehkä lopulta syy oli vinossa istunnassani mutta siihen asti ei päästy.

Oikea laukka putoili vielä vasenta pahemmin. Välillä nousikin väärin. Saatiin kuitenkin suht nopeasti aina oikea laukka päälle. Lopulta tuskastuin ja pyysin raipan. Voltit olivat hankalia ja ruuna liirasi lapa edellä ulos. Paitsi jos paikalla oli kaveri niin sitten kääntyi hyvin. Yritettiin tehdä vaihtoja täyskaartojen kautta. Meille aika katastrofitehtävä. Seilattiin missä sattuu miten sattuu ja huutelin mistä mennään. Ei taidettu päästä edes vastalaukkaan vaan pudotti aina raville. Kääntöongelmat paistoi tässäkin läpi.

Loppuraveissa tuskastuin omaan löysäilyyni ja lähdin ratsastamaan ruunaa nippuun. Painoi vähän kädelle mutta liikkui suht aktiivisesti. Ope sanoi että näyttää ihan hyvältä. Lopulta sai antaa ohjaa pidemmäksi ja pysyi yhä tuntumalla vaikka menikin pidempään ja matalampaan muotoon. Päivän paras alaspäin siirtyminen tuli lähes löysällä ohjalla istunnan avulla.

Loppukäynnit käyntiin maastossa. Ötökkävaaran takia tietä pitkin. Siinä Kropek ei meinannut pysyä muiden vauhdissa ja annoin sen olla pitkällä ohjalla. Ei yrittänytkään rikkoa raville mutta takaset katosivat välillä hassusti alta. Eikä kahta kertaa vaan ehkä 8. Jaloista ei kuitenkaan omalla tutkimisellani löytynyt mitään ja pihalla käveli taas ihan normaalisti.

Ongelmia:
ohjaus laukannostoissa
laukan ylläpito
laukassa kääntäminen ympyröille ja volteille

Parannusta:
pääosin pysyttiin laukassa ja mentiin minne piti
loppuraveissa näytti kuulemma hyvältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora