tiistai 16. elokuuta 2016

Rellestämässä hiekkakuopilla suosikkitammalla

Eilen oli puhetta että heppojen kuntoa pitäisi kohottaa ja käydä maastossa. Kysyin että koska mennään ja kerrankin päästiin sanoista tekoihin. Seuraavana iltana tuntien jälkeen pienessä tihkussa tallille, +12°C. Listalla yllätyin hirmuisesti. Harmonia! En ole mennyt tammalla yli vuoteen. Mieluusti olisin tehnyt sen kanssa jotain aidoissa, maastoreissuilta letkassa on jäänyt pukit mieleen.

Hoitaessa tamma oli yllättävän asiallinen. Ei luiminut yhtään. Toinen takanen oli hetken kippurassa muttei huitonut. Kovasti hummalla teki mieli karkuun ja tamma kävikin pihan puolella omin luvin. Onneksi oli riimu naruineen, joten pyydystys oli nopeaa. Satulointikin meni sujuvasti. Suitsiksi hackamoret. Siitäkin on aikaa kun olen moisia viimeksi viritellyt. Olisiko jopa Madonalle?

Kentällä kyytiin ja käyntiä jokunen kierros. Letkassa meidät määrättiin vikoiksi. Yhteensä 5 ratsukkoa ja meno oli aika reipasta kaikissa askellajeissa. Alkumatkan käynnissä tamma kompastui ja kävi lähes polvillaan. Minä iskin peukaloni harjaan ja kynsi taittui ympäri. Jälleen kerran muistutus että hevosten kanssa lyhyet kynnet on turvalliset.

Kevyen liikenteen väylältä poistuttiin hyvin jyrkkää mäkeä metsään. Hyvin pääsi hepat ylös. Käynnissä Hoo oli tasainen eikä tepastellut kuten edellisellä hiekkakuoppalenkillä. Metsäpätkiä tuli useampia mennessä ja palatessa. Mentiin myös merkattua 7 veljeksen reittiä. Piti väistellä puita ja heppojen katsella jalkansa isojen kivien ohi.

Matkalla otettiin leveämmillä teillä ravia ja laukkaa. Loikattiinpa yksi kaatunut puunrunkokin. Sekä pienemmällä kuopalla laukattiin vähän eestaas, reilu 33 km/h huiput. Kun päästiin isolle kuopalle niin ravattiin ja laukattiin letkassa. Hoo yritti makoilla ohjilla. Vaikka hepat innostui niin jarrut löytyi. Olin kyllä sen verran epäluuloinen että pidin harjasta kiinni. Ei pukkeja. Käytiin pari lenkkiä ja edellä menneiden kavioista lenteli rapaa kaikkialle. Kun yritin varoa hiekkasadetta niin sain oksan naamalle. Ei onneksi pahasti. Ressu edempänä vähän hidasti pahimpia vauhteja.

Lopuksi laukattiin ylämäkeen, sitä ennen oli lupa ohittaa ja Harmonia painoi letkassa kolmanneksi. Ei tarvinnut pyytää ja vaikka oli ihan roima mäki niin roimasti oli vauhtiakin. Huiput 48,1 km/h. Ylhäälläkin jaksoi vielä laukata.

Paluumatkalla oli vielä tohinavauhtia mutta käynnissä päästiin myös pitkin ohjin ihan asiallisesti. Kevyen liikenteen väyliä takaisin ja ilta rupesi hämärtämään.

Tallin pihalla pimeni äkkiä ja tuli vielä sadekin niskaan. Harmonia otti taas ritolat mutta tällä kertaa en ollut itse vastuussa huonosta lukitsemisesta. Antoi onneksi kiinni kun oli hetken jolkotellut pitkin pihaa. Loimi päälle, jalkojen letkutus ja tamma pihalle. 1 h 20 min meni lenkissä. Reilu 10,5 km. T-paita, vihertävä takki ja turvaliivi oli ihan sopiva vaatetus. Mitä nyt päästi ravat iholle.

Ongelmia:
tamma painoi kädelle
kynsi taittui

Parannusta:
ei pukkeja
ei luiminut
jarrut löytyi
vauhtiakin löytyi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora