keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ponivaihdokilla tavallinen koulutunti

Keskiviikkona päädyin taas tallille vaikkei olo ollut vielä ihan priima. Tarjottua Limozaa en silti halunnut vaan kysyin vaihtoehtoja. Wanesa kelpasi hyvin. Lopulta Ressun saanut ehdotti vaihtoa ja vaihdoin oikein mielelläni. Molemmat ponit oli jo hommissa ja Ressu näytti laiskalta. Ponilla oli piuhat ja annoin niiden olla.

Ratsukoita meidän tunnilla oli 5. Kelinä puolipilvinen ja kolea n. +16°C. T-paitakeli vielä kuitenkin. Hommat aloitettiin mukavasti käynnissä ja nyt rupesin aktiivisesti hakemaan taivutuksia läpi. Pitkillä sivuilla ulos, kulmissa taivutin sisään. Jäykähköä oli alkuun. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin pujottelua sekä käynnissä että ravissa. Alkuun yritin herätellä ravissa takaset mukaan kun ei meinannut tasoittua tuntumalle. Kyllä se edestä juoksi muttei takaa. Tehtiin muutamat ohjatut pysähdykset ja niissä seisoi rauhassa ja tuntumalla.

Laukkaosuus tehtiin nostamalla ravipujottelun jälkeen laukka. 2 sivua laukkaa (koko kenttä tässä vaiheessa). Tein omin luvin laukkaympyrän. Ravissa voltteja tunnon mukaan. Tämä oli hyvä pätkä tunnista kun taas pääsi tunnustelemaan itse miltä meno tuntuu eikä ollut liian tarkkaan määrättyä mitä pitää minnekin tehdä. Eikä ope tänään höykyttänyt minua, joten olin rennompi ja ratsastin paremmin. Molempiin suuntiin laukassa poni rupesi vähän pyöristymään. Ravi rupesi tässä vaiheessa olemaan kivan rentoa ja tasaista. Välillä tosin meinasi vähän hyytyä. Jälkimmäiseen suuntaan istuin välillä harjoitusraviin.

Loppuverkassa Ressu tuntui aavistuksen löysältä muttei kuulemma näyttänyt siltä yhtään. Kehuja tuli takaosan käytöstä. Poni oli rento ja eteni riittävästi. Taipui helposti kulmissa ja volteilla. Tuntui aika hyvältä. Käynnissä kuulemma hyvä yliastunta.

Kiva tunti. Onneksi sain mennä Ressulla!

Ongelmia:
vähän hidas
alkuun jäykähkö
vähän ravisteli päätä alkukaarrossa

Parannusta:
laukat nousi hyvin
vetristyi loppua kohti
kulki lopputunnin rentona ja sangen pyöreänä
tasoittui kivasti loppua kohti
laukassakin löytyi pyöreitä pilkahduksia
pysähdyksissä seisoi rauhassa kuolaintuella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora