torstai 28. huhtikuuta 2016

Lidan hattutemppu

Alkuviikko oli niin sateinen että torstain estetunnin onnistuminen oli vaakalaudalla. Maneesikin kuulemma märkä. Onneksi yön oli satamatta ja aamulla ehti kuivaa sen verran että päästiin kentälle. Eikä tullut sileän tuntia vaan toisessa päässä oli tarpeeksi hyvä pohja vähän pomppia. Ratsukoita oli tänään 3. Pilvinen +9°C.

Lida oli alkutunnista tosi omituinen, hyvällä tavalla. Supertasainen ja pyöreä. Eikä säikkynyt mitään! Arvelin jo että se on vaihdettu. Ope kommentoi että on ollut viime aikoina hyvä. Oli se toki omaan tapaansa vähän löysä.

Tehtävät aloitettiin kentän takapäädyssä. Puomien yli ympyrää ravissa, sitten laukassa. Jotain vähän kolisteltiin. Siksi tulikin yllätyksenä kun uralla kolistelun päätteeksi huomasin leijuvani hevosen yläpuolella. Kolmas kerta hyppyhommissa putkeen kun tamma linkosi minut samaan paikkaan. Nyt pukki tuli niin puskista etten ehtinyt yhtään ennakoida. Alkutunnin olin muka varuillani mutta näin ne herpaantumiset kostautuvat. Pohja oli vähän märkä mutta en kastunut pahasti. Hiekkauduin.

Seuraavalla kierroksella osasin olla tarkempana mutta tämä jäi päivän ainoaksi pukiksi. Kolisteltiin kyllä muistaakseni vielä jatkossakin. Lisättiin tehtävään myös hyppy okserille. Kerran tultiin läpi kun ponnistus jäi tekemättä. Ope sanoi että tuli turhan juureen. Saatiin skarpattua.

Maapuomitkin nousi pikkupystyiksi. Tultiin kolmen kaari ensin kulmavolteilla esteiden väliin, sitten kaikki kaarella peräkkäin. Jotain pudotettiin. Oikean kierroksen kaaret ratsastin ajatuksella eteen, 6 ja 6 askelta. Vasempaan vähän himmailin ja otettiin 7. Lopuksi esteet oli n. 80 cm ja näyttivät aika isoilta. Vasemmassa kierroksessa olin taas sangen tarkkana okserilla ja odotin tamman pomppuja. Ei tullut. Muutama oikein makea hyppy Lidalta kyllä irtosi.

Tunnin jälkeen saksin tamman harjaa hitusen lisää. Keli suosi ja vasta pois autoillessa rupesi tihuttamaan.

Ongelmia:
kuski ei pysy kyydissä
oli vähän löysä
yksi läpihyppy
joitain pudotuksia
puomeille kolisteli paljon takaa

Parannusta:
ei säikkynyt ja oli muutenkin rento
tasaisella poikkeuksellisen pyöreä
yksi puhdas kierros

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora