lauantai 4. toukokuuta 2013

Toistotarkkuus löydetty


Lauantaina mut houkuteltiin mukaan pienryhmäkoulutunnille. Heppatoiveeksi laitoin Rusinan ja sen myös sain. Tallissa hepo oli nätisti, sain satuloitua ihan yksin. Mitä nyt vasenta etukaviota putsatessa näytti hampaita. Ratsukoita tunnilla oli neljä ja mentiin maneesissa. Itellä oli etukäteen suorituspaineita että saanko Rusinaa kulkemaan yhtä hyvin kuin kisoissa.

Tämän päivän teema oli lavat haltuun. Rusinan kanssa ulkolavan hallinta olikin taikasana. Alkuverkassa hepo meni taas pää pystyssä kiirhetien. Mutta ulko-ohjan tuella tasottui. Tunti oli vähän tylsähkö, sillä mentiin koko tunti samaa. Jakauduttiin omille neliöille, Rusina ja Faksi jäi katsomopäätyyn. Sivuilla suoraan ja kulmissa asetettiin ulos. Pikkusen takaosakäännöksen tyyliin mutta takaosaa piti myös ajatella ulos.

Vasen kierros oli meille hankalampi, takaosa pullahti sisään myös suorilla. Mutta plussaa siitä että tunsin vinoudet hyvin selkään. Tätä siis kumpaankin suuntaan kaikissa askellajeissa. Ravissa meinasi jo välillä puuduttaa kun kierros toisensa perään mentiin vaan samaa ja samaa. Laukassa istuin kuulemma hyvin. Omat ajatukset meni tässä ulos asettamisessa ristiin ja pari kertaa nostin vahingossa väärää laukkaa. Muutaman kerran kyllä tuli oikeasta pyynnöstä huolimattakin vasen eikä oikea laukka. Vasen oli helpompi vaikka perä pullahtelikin sisään. Loppuun saatiin vähän omaa sakkoilua laukassa kun meno ei tyydyttänyt opea. Olin jo aika puhki. Hepalla sen sijaan riitti kunto hyvin kun ei edes hionnut.

Ei tämä kovin huonosti tainnut mennä sillä ope kyseli että ratsastinko paljon Lappeenrannassa. Vastaus oli että joo mutta vähemmän kuin Oulussa. Mulla oli kuulemma hyvä ote Rusinaan. Sitten kysyi vielä että onko naapurissa tulossa keväällä koulukisoja ja tahtoisinko käydä siellä. Jee! 26.5. siis koulukisaamaan Saaralle.

Ongelmia:
vasempaan kierrokseen takaosa pullahteli sisään
arvelen että hepo edelleen välillä rullasi liikaa kaulasta mutta siitä ei saatu yhtään kommenttia
vasen jalustin meinas ravissa putoilla

Parannusta:
Rusinan nätisti kulkeminen ei ollutkaan pelkkää tuuria vaan osaan jotain!


Videopätkää meidän tunnista. Kiitos kuvauksesta edellisen tunnin ratsastajille.

Eilen tallille tuli uusi suokki, Jatsi. Ei tuntikäyttöön ainakaan vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora