tiistai 10. joulukuuta 2019

Lisää avoja

Tiistaina oma kunto ei ehkä ollut sillä mallilla että kannatti lähteä ratsastamaan, flunssa päällä. Menin silti. Tämän vuoden viimeinen koulutunti Heponiityssä. Eihän sieltä malttanut olla pois. Tallilla -7°C ja ratsukoita tunnilla 5. Minulla yhä Saku. Tänään tämä oli humman ainoa tunti.

Taas meinasi tulla kiire tallille, sillä auton ovet olivat jäätyneet kiinni eilisen sateen jäljiltä. Muutenkin oli raaputtelemista ikkunoissa. Sakukin oli tavallista likaisempi. Olin kuitenkin ajoissa valmis.

Alkukäynneissä Saku vietti kovasti omiin suuntiinsa eikä päästy kovin reunoille tai kulmiin. Paitsi vähän muiden vanavedessä. Hommia ei aloitettukaan keskiympyrällä vaan käynnillä suoraa uraa pitkin. Lyhyiden sivujen keskeltä käännyttiin keskilinjalle ja väistettiin uralle. Käyntiväistöt menivät näppärästi. Oli tunne takaosasta ja kun ope pyysi jyrkemmin sivulle sain toteutettua. Keskityin rentouteen ja olikin aika sujuvaa.

Ravissa taidettiin mennä myös suoraa uraa. Jossain vaiheessa tehtiin ympyröitä päätyihin ja voltteja pitkille sivuille. Laukkoja tehtiin jossain vaiheessa tuntia nostoina pääty-ympyröillä. Vasemman laukan kanssa oli alkuun ongelmia ja pari ensimmäistä nostoa jäivät tulematta. Pohdin samalla että ehkä eiliset nosto-ongelmat Assinkin kanssa johtuivat kuskista eikä ratsusta.

Ravissa Saku hiihteli vähän alta mutta sain pääosin himmailtua. Ope kehui hyvästä tahdista tms. (kuten arvasinkin) mutta lisäsi ettei saa mennä yhtään kovempaa. Oli aika rajamailla oliko hallinnassa vai ei.

Volteilla Saku yritti kovasti kaatua viimeisellä neljänneksellä sisään. Yritin korjata mutta heikolla menestyksellä. Ravivolttailun jälkeen tehtiin taas avoja, ensin käynnissä. Kummasti käynnissä oli hankalampaa kuin ravissa. Käynnissäkin kaatui loppuvoltilla sisään. Katsomon kulmassa liirasi sisään ja kiihdytteli. Kummasti kiihdytti myös kohti opea. Se ehkä johtui kuskin jäätymisestä. Yritin ottaa vauhtia pois ohjilla ja tuli sanomista että teen liian isoja liikkeitä. Pitäisi vain tunnustella. Mutta jos tuntuu siltä että menee kovaa vauhtia pöpelikköön niin kyllä minä paniikkijarrutan kovempaa enkä yritä meditoida vauhtia pois. Ope kävi pitämässä vähän ohjista kiinni ja näytti miten. Kuskin keskittyminen rakoili liikaa. Ei tullut hyvä. Käyntiavot olivat tunnistettavia mutta luikertelua.

Kun otettiin ravipätkiä niin Saku jäikin kuulolle. Sain pyydettyä vähän jo eteenkin. Ei juossut kumpaankaan suuntaan. Voltitkin pyöristyivät loppuun asti. Samalla sain itse rentouduttua. Sakua olisi voinut rentouttaa vielä vähän lisää. Yritin kyllä. Avot olivat ravissa taas parempia.

Lopuksi pyörittiin vielä keskiympyrällä. Ravi ok. Tosin oikea ohja oli yhä aika tyhjä vaikka yritin ratsastaa läpi tunnin vasenta pohjetta läpi. Ongelma iski silmille vasemmassa laukassa kun Saku lähti taas kaatumaan sisälle ja ohjaus meni rikki. Yritin teeskennellä että hyvin menee enkä lähtenyt riuhtomaan mitään pakotekuvioita. Jalat kiinni ja väistö vasemmasta jalasta ulos. Ravissa, sitten laukassa. Ope oli kuin hypnotisoija ja kun kuuntelin ohjeita niin Saku toimi. Kun yritin samaa hetki aiemmin itsekseni niin ei toiminut. En ymmärrä! Ei siitä vielä hyvä tullut mutta vasen laukka nousi ja lähes pysyttiin reitillä. Oikea laukka nousi tänään tavallista löysemmin mutta muuten oli hallitumpi.

Loppuun kevennettiin hetki ja sitten ohjatusti käyntiin ja pitkät ohjat. Loppukäynnit tuntuivat lyhyiltä mutta ehdittiin keskustella asiat kaikkien viiden ratsastajan kanssa läpi. Minä sanoin onnistumiseksemme että tehtävistä kokonaisuutena helpoiten sujuivat alun käyntiväistöt ja raviavot. Itsekseni mietin että todella monessa asiassa oli viilattavaa. Siihen nähden kuinka puolikuntoinen olin niin todella positiivista että sujui näinkin hyvin. Ei kamalaa kaaosta.

Nyt tulee vähän pidempi joulutauko ja treenit jatkuvat vasta loppiaisen jälkeen. Kotiläksyksi tuli tehdä mielikuvaharjoittelua.

Ongelmia:
kuski oli vähän kipeä
Saku oli oikealta tyhjä enkä saanut vasenta pohjetta kunnolla läpi
välillä kiihtyi enkä osannut tehdä pidätteitä tarpeeksi hellästi (lähinnä käynnissä)
vasen laukka nousi Sakullakin vähän huonosti, vika taisi olla siis kuskissa
vasemmassa laukassa kaatui sisään

Parannusta:
alkutunnin käyntiväistöt menivät näppärästi
avot olivat taas paljon helpommat ravissa
sormia ei juurikaan palellut välikausihanskoissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora