keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Taas rimaa korkeammalle ja siistiä hyppäämistä

Keskiviikkoiltana hypättiin taas Assin kanssa. Ei muita ja maneesikin jäi ihan omaan käyttöön. Esteitä tuli 3. Pitkän sivun suuntaisesti kapea pysty ja vähän lävistäjämäisesti okseri ja pysty. Keli vaihtui plussalle ja satoi jo menomatkalla. Oma vaatetus oli taas vähän arpomista. Alupaita, välipaita ja toppaliivi oli lopulta ihan kelvollinen yhdistelmä. Toki paremminkin voisi valita. Alupaita ja takki ehkä.

Alkuun hölköttelin hummalla askellajit läpi ja myös sitä vastalaukkaa. Ilman mitään suorituspaineita, ihan vaan lämmöt päälle.

Tehtävät aloitettiin ravipuomeilla kahdeksikolla. 2 ja 3 puomia. Suorana ja keskelle, ei saa valua oikealle. Taas oli alkuun suuria vaikeuksia hahmottaa ongelmia. Tasainen rytmi, älä muuta ratsastusta puomeille. Rupesin tuijottelemaan kunnolla kauas eteenpäin että hahmotin liirailua. Samalla katosi loppukin aavistus siitä missä puomit ovat ja miten askel niille osuu.

Puomeja ei tultu laukassa vaan lähdettiin heti hyppäämään samaa kahdeksikkoa pikkuesteillä. Tänään sujui hitaan alun jälkeen jopa yllättävän mallikkaasti. Esteet nousivat, kuski malttoi odottaa eikä Assi kiemurrellut. Laukat vaihtuivat vähän nahkeasti, vasemmasta oikeaan ei kai ollenkaan. Ope sanoi että tärkeämpää on jatkaa esteen jälkeen suoraan kuin miettiä myötälaukkoja. Ja sitten sama toisesta suunnasta. Toinen pysty nousi okseriksi ja hypättiin se okserina ehkä jopa vielä siistimmin kuin pystynä. Nyt jotenkin sain jalkani vakaasti eteen enkä kovin monessa hypyssä tänään heilunut omiani. Vaikka puomit nousivatkin.

Välissä tultiin kapeaa pystyä. Ohje oli sihdata aavistus vasempaan jos on riski oikealle valumisesta. Aloitettiin vähän turhan laakana ja tähän taisi lopulta tulla tunnilla 2 pudotusta. Nyt Assi ei ottanut niistä niin itseensä ja jalkoihinsa. Tasaisempi rytmi, lyhyemmät ohjat ja tämäkin rupesi sujumaan hienosti. Ehkä oli helpompaa pysyä jatkuvasti laukassa kuin nostaa joka kierrokselle uudestaan.

Lopuksi hypättiin jokunen kierros 4 estettä putkeen. Ohje oli ajatella jokainen erillisenä ja hoitaa tilanne kaarteissa haltuun. Tämä meni ihan yllättävän hyvin. Vaikka välillä tuntui ettei askel sovi yhtään niin vain odottamalla Assi kyllä sovitti askeleensa ja hyppäsi kun en häirinnyt sitä. Myös ohjan vakaa tuki helpotti Assin menoa. Vain vikan kierroksen 2 vikaa hyppyä oli vähän roikaisuja kaukaa. Ope lohdutti että hypystä jäljessä on turvassa mutta jos hyppää ennen hevosta niin on aika huterasti. Ykköstä kohti Assi kyllä hidasti joka kerta. Yli silti. Estekorkeus nousi ehkä 80 cm nurkille?

Eikä loppuraveissa Assi yhtään kaahottanut alta vaan tuntui tasapainoiselta ja ravasi asiallisesti. Taipuikin. Jes! Maneesiin tuli lopputunnista hassu sisäsade kun katon sisäpintaan tiivistynyt kosteus rupesi tippumaan alas.

Ongelmia:
laukat eivät vaihtuneet hypyissä oikeaan
en aina huomannut liirausta oikealle
tahti ei ollut ihan tasainen alusta loppuun
pari pudotusta
yhä muutaman kerran heitin ohjia pois (enkä huomannut)
yksi semihallittu kakkapysähdys

Parannusta:
kuski oli paljon tasapainoisemmin kyydissä
ei kieltoja
okserihypyt menivät siististi
loppuverkka oli rauhallista ja kuuliaista
nyt ensimmäistä kertaa rupesi tuntumaan siltä että meillä on humman kanssa jonkinlainen suhde (pussasi naamaan, yök)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora