keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Hiihtoratsastamassa Hilimalla

Vuoden alkuun sattui sopiva talvinen keli hiihtohommiin. Innostuin ostamaan omat valjaat. Hempan kanssa ei kuitenkaan herunut lupaa kokeilla. Onneksi tallikaveri Hilimallaan lähti mieluusti vetämään. Hassua kyllä niin minä amatöörihiihtäjä olin porukan kokenein tässä puuhassa.

Alkusäätöä.
©Hannakaisa
Vetoliinan suoristelua.
©Hannakaisa
Humma sai pienen siedätyksen varusteisiin kentällä. Liinan paineeseen ja suksiin. Onneksi tamma oli kokenut kärryjen ja reen kanssa niin ei sanonut tästä mitään. Minä suksille. Onneksi löytyi lainasukset. Edellisestä kerrasta olikin taas kulunut useampi vuosi (2012 tai 2013 kentsujen hiihtoloman kaatajaisissa minisuksilla, todistusaineisto on hukassa).

Testaus vetopaineeseen ja läpsyviin liinoihin. Ensin ilman suksia.
©Hannakaisa
Hiihtäjä aluksi vähän haparoiden liikkeelle.
©Hannakaisa

Pellolle oli aurattu hyvä lenkki ja mentiin se pari kertaa ympäri. Alkuun oli vähän huteraa mutta ravissa oli helpompaa. Vauhti ei huimannut päätä missään vaiheessa vaikka tuli vähän reippaampaakin laukkaa (huiput 27 km/h). Hankalinta alkuun oli kaarteet ja jarruttaminen. Pysyin kuitenkin pystyssä. Olin suksilla n. 12 minuuttia ja sitten luovutin perävuoron seuraavalle.



Vauhtiakin löytyi.
©Hannakaisa

GoPro-tallennus hiihtelystä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora