keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Uudenlaisia metkuja sekä komentamalla hyväksi

Keskiviikkona mahduin vikalle tunnille neljänneksi. Etukäteen jo varmistelin että saanhan tänään mennä ilman satulaa. Yksi lisäsyy siihen oli tiukalle menevä aikataulu. Lupa heltisi. Ratsuna odotetusti Harmonia.

Tänään tamma näytti taas tosi hapanta naamaa kun menin karsinaan. Totesin että jatketaan käytävällä varustamista. Vaan hepo oli eri mieltä eikä meinannut liikahtaa karsinastaan ulos. Maanitteluun ja patisteluun meni lopulta useita minuutteja. Ehkä olisi ruokahoukuttimilla sujunut nopeampaa. Harjatessa oli taas perusäkäinen ja takaset viuhuivat.

Ratsastaessa oli enempi löysä. Alun käyntipätkä jäi niin lyhyeksi etten ehtinyt saada ratsuun otetta. Niinpä ravi oli jännittynyttä. Pohdin kyllä etten aina voi vaan harmitella etteivät alkuverkat ole juuri meille optimit vaan pitää oppia toimimaan annetuissa raameissa. Niinpä yritin työstää ravia enkä vain matkustellut tai omin lupineni ottanut käyntiin. Eipä siitä kovin ihanaa tullut.

Tänään olin jopa aika tietoinen itsestäni, asennostani ja tekemisistäni. Jalat ympäri, kyljet pitkiksi, seuraa liikettä käsillä, älä lörpötä ohjia. Sanomista tuli silti volteilla sisäkyynärpään pysymisestä kyljessä kiinni. Alkutunnista tehtiin siirtymiä, voltteja ja vähän laukkaakin. Oikeasta kierroksesta ei tullut kovin hyvää. Yritin suoristaa, ratsastaa eteen ja pitää tuen. Njäääh. Yksi hepoista karisti kuskinsa ja ohjelmaan tuli käyntipätkä. Lopulta sain hankalasti pyydystettävän karkulaisen Harmonian selästä kiinni ja päästiin jatkamaan hommia. Yritin tätä ennen vähän itsekseni työstää käyntiä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Ei edelleenkään tarpeeksi hyvää.

Sitten jatkettiin raviväistöillä. Ehdin tehdä pitkän sivun aikana kaksi siksakkia mutta loppua kohti eteneminen katosi kokonaan. Välillä sen lisäksi mentiin vielä mutkalle. Jos jotain positiivista pitää hakea niin takaosa ei tainnut juuri johtaa. Tuskaisten yritysten jälkeen otin yhden käyntiväistön. Harmonia selvästi tajusi mitä haen, joten en nähnyt syytä miksei sama olisi onnistunut ravissakin. Toisella sivulla pyysin enemmän eteen. Väistöt olivat edelleen nahkeita.

Lopulta oli vain pakko suuttua ja komentaa tamma liikkeelle. Eihän siitä tule mitään että vaan tahmaillaan. Ilmaiseksi se ei tullut mutta kun lopulta ruvettiin etenemään oli parannus aiempaan suuri. Väistöt menivät kivasti ja ravi tasottui vihdoin pyöreäksi. Sain kätenikin kannettua paljon asiallisemmin. Ravista tuli kivasti seis mutta yhä olisi saanut lähteä keveimmin kavioin liikkeelle. Vaikka ihan kelvollisia temponlisäyksiä itseksemme esitettiinkin.

Lopulta otettiin vielä vasenta laukkaa. Muutamat nosto-ongelmat alkuun. Laukka rullasi taas kevyenä ja pyöreänä paitsi että rullaamisesta ei voi oikein puhua päädyttyämme taas mateluun. Onhan se mahdollista että tamma varoi hieman liukasta pohjaa. Ravi kulki kuitenkin kivasti ja päästiin myös kulmien puskemisesta eroon. Olisi vain pitänyt sisuuntua jo aikaisemmin.

Keli oli mennessä -8°C ja lähtiessä -12°C. En jaksanut laittaa tavallisia ratsastushousuja, joten menin topparatsareissa ja Kuomissa. Ihan lopuksi varpaille tuli vähän kylmä.

Tunnin jälkeen tamma osasi taas käyttäytyä täysin kiltisti ja malttoi olla halittavanakin.

Ongelmia:
karsinaan juurtuminen
äkäily hoitaessa
alkutunnin matelu
ratsun ratsastaminen raviverkalla hyväksi
oikea kenkäni meinasi taas putoilla

Parannusta:
ei sinkoillut vaikka kaveri pomppi vieressä
rupesi liikkumaan kun komensin
tunnin jälkeen oli kiltisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora