torstai 22. tammikuuta 2015

Epäonnistuneita vaihtoharjoituksia osa n sekä paikattomuutta ponnistuspuomeille

Poikkeuksellisesti odotin torstain estevalkkaa innoissani. Arvelin että saan jatkaa Fossilla myös nyt kun oma ope palasi lomilta. Odotin kunnon rääkkihöykytystä.

Fossi ratsukseni tulikin. Hepo oli taas hommissa jo edellisellä tunnilla ja näytti kerrankin menevän ihan asiallista vauhtia eikä täysiä. Esteitä kasattiin toiselle sivulle pysty 4 puomilla, toiselle sivulle okseri 5 puomilla. Pääty-ympyröille lisäksi maapuomit. Ratsukoita meidän tunnilla oli 4. Pakkasta pihalla -8°C, maneesissa luultavasti vähemmän.

Alkuverkassa ei saatu kovin paljoa kommentteja. Mennä puksuttelin ja sillon kehuttiin hyvästä tahdista. Kun rupesin tekemään temponmuutoksia niin sanomista tuli etten saa päästää ratsua kiihtymään. Jaa, no ei sitten tehty niitä. Ihan rauhallinen Fossi kyllä oli. Toki eteenratsastusten jälkeen tuli vähän vahvaksi edestä ja hidasti huonosti.

Välikäyntien aikana ope rupesi puhumaan laukanvaihdoista. Ajattelin heti että voi ei. Alkuun nostettiin suoralla vastalaukkaa. Vasemmassa kierroksessa tuli ehkä puolet yrityksistä myötäistä. Tasapainoinen vastalaukka kulmien yli hieman pyöristäen ei ollut mikään ongelma. Mutta ne vaihdot oli. Ohje oli tehdä vaihto ennen kulmaa pitkän sivun lopussa tai lyhyellä sivulla. Paljon oli pielessä sillä eipä niitä vaihtoja niin vaan tehty. Ekalla kerralla tuli ihan vahingossa kun käänsin sisään kaveria väistääkseni. Toista tahkottiin ties kuinka kauan ja lopulta taisi tulla jotain räpellystä. Mutta tosiaan sitä ennen laukattiin kierrostolkulla vastalaukkaa ympäri.

Jälkimmäiseen suuntaan arvasin oikein että vastalaukannostot onnistuu helposti. Fossin suosikki, vasen laukka. Vaan nyt vaihdot oli ihan hukassa. Lopulta mentiin taas kierrostolkulla ympäri ja yritin ja yritin. Ope ohjeisti että Fossi ei saa painaa ohjalle, ei painanut jos lyhensin. Kaula piti pitää suorana, Fossi halusi kääntää kaulaa vasempaan. Ohjasapu piti tehdä ylös eikä taakse. En osannut. Lopulta kommentti oli että hevosella ei edes korvat liiku, jotain pitäisi tehdä että tulisi edes joku reaktio. Minä kun yritin ja yritin. Sitten se meni siihen että rupesin reuhtomaan ja potkimaan. Ratsastus meni kamalaksi, Fossi reagoi vain nostamalla päätään mutta vaihtoja ei edelleenkään tullut. Olin aika hukassa ja arveluni siitä että ruma ratsastus ei auta yhtään asiaa meni ihan oikein. Ei lohduttanut yhtään kun ope sanoi että Fossi nykyään vaihtaa ihan ok kunhan avut ovat täsmälliset. Mulle tekisi kuulemma hyvää harjoitella näitä jonkun muun hevosen kanssa että saisin omat apuni kuntoon. Tottahan tuo. Nykyään kaikki (hyvin vähäinen) vaihtotreenini on sellaisten ratsujen kanssa, joista kukaan ei vaihda mulle kovin helposti. Esitettiin myös vastalaukkavoltteja, tasapaino hepalla kunnossa.

Itse olisin näin jälkikäteen pähkäiltynä lähtenyt tekemään vaihtoja opettamalla ratsua ennakoimaan. Ensin vaihto käynnin tai ravin kautta kun ei kerran askeleessa vaihtanut. Sitten hidastusta aina vain vähemmäksi, pelkkä kokoaminen ja vaihto. Lopputulos tuskin olisi ollut ainakaan huonompi. Tosin Easyn kanssa tuli muinoin testattua että eipä nämäkään mitään autuaaksi tekeviä jippoja ole.

Kun ratsukko oli saatu lannistettua oli hyppyjen aika. Ympyrällä pystyä, ponnistuspuomit edessä ja takana. Noin 3 hyppyä kerrallaan, kahdesti kumpaankin suuntaan. Yksi neljästä kierroksesta oli keilausta. Lopulta kun tajusin ottaa pidätteet läpi, ratsastaa sitten eteen ja kääntää kunnolla niin tästä tuli ihan hyvää. Välillä kyllä loikittiin epäsynkassa. Tämä oli meidän paras osuus tällä tunnilla.

Lopuksi tultiin okseria suoralla lähestymisellä. Tässäkin edessä ja takana puomit. Ekalle puomille ei osuttu sitten millään. Alkuun Fossi paikkaili ja loikki mistä sattuu. Vähän painoi kädelle ennen hyppyä ja kuski keikkui mukana. Päästiin vielä puhtaasti. Kun sain laukan kuntoon niin lakattiin osumasta puomille. En ymmärrä. Jotenkin en tänään hahmottanut paikkoja. Ajauduttiin sitten okserille ihan juureen ja hypättiin etupuomi mukaan. Kolmesti. Huoh! Mutta eipä painanut kädelle tai kiihdyttänyt kohti estettä. Ehkä meidän lähestymistempo oli väärä? Liian lyhyt askel? Vaihtelipa Fossi kertaalleen laukkoja itsekseen esteen jälkeen. Eli kyllä se halutessaan osaa. Ehkä sekin kaipaa vain lisää treeniä tajutakseen että tällaistakin voi tehdä.

Tunnin jälkeen oli taas aika ankea olo. Kaksi edellistä kertaa (mukavuusalueella) meni paljon paremmin. Mutta näinhän se taitaa olla aina epäonnistuneiden yritysten jälkeen. Löytyi musta sentään sen verran optimistia että parkkipaikalla jo tajusin että kun vaihdot lopulta Fossin kanssa onnistuu, on se varmasti käsittämättömän palkitsevaa.

Ratsailla oltiin 1 h 21 min. Loppukäyntejä taluteltiin.

Ongelmia:
vaihdot
ponnistuspaikat
joitain pudotuksia

Parannusta:
pidätteet meni läpi ja vauhdinsäätely toimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora