lauantai 14. kesäkuuta 2014

Tamman kanssa kaksin maastossa

Perjantaina yltyi himoni Harmonian kanssa maastoon. Onneksi se järjestyi jo lauantaiaamulle. Olin vähän huolissani että päästetäänkö meitä kaksin mutta lupa heltisi. Koska reitit ei ole tutut niin lähdettiin hiekkatien reunaa kuten kahdella aiemmallakin maastoreissulla.

Lähes kaikki risteävät tiet oli merkattu umpikujan merkeillä. Samoin vastaan tuli paljon yksityistie-kylttejä. Vaan olipa helpompi olla eksymättä kun sahattiin eestaas isolle tielle.

Keli oli hyvin tuulinen ja pohdin hepan käyttäytymisestä. Nyt laitoin turvaliivinkin niskaan. Vaan tamma oli tosi tolkku. Neljä pientä säikkysäpsyä reissun aikana. Eikä yhtään pukkia tai keulimista. Alkumatkalla ravissa oli tosi innoissaan mutta kuunteli kuitenkin pidätteet. Ihan alkuun tehtiin vähän väistöjä, oli kuulolla. Suurimman osan ajasta mentiin käyntiä pitkin ohjin (tunnustan). Sitten ravailtiin vähän ja suorilla otettiin laukkapätkiä. Vastaantulevaa liikennettä oli ihan loppumatkasta yksi auto ja muutama polkupyörä.

Laukkoihin olin tyytyväinen. Hoo ei lähtenyt kiihdyttelemään tai innostunut pukittelemaan. Alle 30 km/h nopeuksissa jarrutkin toimi erittäin hienosti. Saatiin pari vaihtoakin. Ekan teki hepo itse, jälkimmäistä en enää muista.

Lopulta löytyi myös hiljainen ja tasainen suora spurttiin. 41,7 km/h. Siinä vaiheessa meni sitten jarrutus vähän pitkäksi ja kavionjälkiä tuli jokunen myös yksityisalue-kyltin toiselle puolelle (anteeksi!). Sen verran tunnollinen kuski olin kuitenkin että laskeuduin ratsailta potkimaan meidän tielle tulleet jätöksemme pientareelle.

Loppumatkasta juuri kun luulin eksyneeni niin tupsahdettiinkin ihan tallin nurkille. Ajoituskin oli täydellinen. Tällä kertaa myös keli suosi ja vesisade alkoi vasta kun pääsin tallireissun jälkeen kämpille. Kerrankin mentiin niin rento reissu ettei hepo ollut hommien jälkeen hikinen.

Ongelmia:
4 säpsyä
kovassa vauhdissa venynyt jarrutusmatka

Parannusta:
ratsu käyttäytyi hienosti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora