perjantai 7. maaliskuuta 2014

Estetunti Järvenpäässä


Perjantai-ilta hurahti tallilla. Tai siis loppuilta. Toinen kerta Järvenpäässä. Mennessä vasta tajusin että olisi kannattanut mennä hyvissä ajoin jos joudutaan kasaamaan esteitä. Olin puolelta paikalla. Hepo oli onneksi jo hommissa ja vasta ponien lähdettyä pihalle mahduttiin alottamaan esteiden asettelu maneesin ovipäätyyn. Ohjeet olivat vähän epäselvät, 27 metriä kaareva linja, 20 metriä suora linja ja sarja. Oksereita ei sitten laitettu.

Ratsuni oli Vallu, reilu 165 cm korkea rautias ruuna. Tuntui säpäkämmältä kuin miltä näytti aiemmalla tunnilla. Kuunteli kivan herkästi istuntaa ja alkukäynneissä sain tehtyä loivia kiemuroita helposti. Ravi oli iso ja alkuverkan tehtävä ylittaa ravissa puomeja meni huomattavasti helpommin keventäen kuin esteistunnassa. Puomeilla mentiin myös avoa, väistettiin uralle ja tehtiin pääty-ympyrät laukassa.

Alkuverkan jälkeen mentiin vielä tovi "puomirataa" ravissa ja laukassa ilman jalustimia. Vallu aavistuksen kuumui ja nosteli laukkoja itsekseen kun ennakoi. Kun ei kuunnellut hidastavaa istuntaani niin harmistui kun vedin ohjista. Valitettavasti ei ollut juuri vaihtoehtoja kun piti hidastaa. Parhaimmillaan sain siistejä siirtymiä raviin ympyrällä kun valmistelin huolella ja lyhensin laukkaa.

Ratsukoita tunnilla oli 8 ja se tuntui sekä ruuhkaisuutena (vaikka normaalisti menevät puolikkaassa maneesissa ja meillä oli koko tuntipuoli käytössä) ja open aika vähäisinä kommentteina. Väistöt oli aika kamalia toiseen suuntaan, niistä ei tainnut tulla mitään kommenttia. Muuten että oikea kyynärpää kylkeen, vasen kainalo ylös ja jalat rennoiksi alas. Hevosen protesteihin pidätteistäni ei sanonut mitään.

Hypyt alotettiin 20 metrin ristikkolinjalla. Ensin 6 laukkaa, sitten 5. Laukka vipsahti välillä vääräksi, vähän kaaduttiin sisään jälkimmäisen esteen jälkeen ja muutenkin oli paljon vääriä laukkoja tehtävien jälkeen. Sitten sarja perään. Taidettiin mennä vähän lujaa sisään. Muilla kun väli näytti pitkältä. 6,5 metriä, myöhemmin vähän enemmän.

Lopuksi tultiin rata. Vasemmassa laukassa sisään, 20 m linja, päädystä lävistäjälle ja siihen 27 metrin kaareva linja, loppuun sarja. Meillä putosi eka. Loppua kohti parani vaikka tultiin tosi vinosti sarjalle. Jäin vähän jälkeen ekassa hypyssä mutta paikkasin hienosti. Sakkona sarja heti perään uusiksi. Paremmin. Ja sakkokierros jatkui vielä 4 ekalla esteellä. Vähän meno venyi ja hypittiin kaukaa. Edelleen jokunen väärä laukka. Estekorkeus oli n. 70 cm. Ihan ok meni mutta aika vähiksi jäi hypyt.

Loppuraveissa Vallu malttoi vähän venyttää alas. Meinasi kiirehtiä. Samalla edelleen väisteltiin viimeisiä hyppääjiä. Mentiin yliajalle muttei haitannut mua. Esteiden purku hevosia talutellen, vähän lisää taluttelua ja talliin. Siellä harjaus, loimi niskaan ja pesarille (täkäläisittäin vesari) kastelemaan (pikakylmäys) jalat. Ja linimentti. Lopuksi vielä vähän turinointia tallilaisten kanssa. Kello oli yli puoli yksitoista kun olin kotona. Ei tosiaan sovelias aikataulu keskelle viikkoa. Onneksi on perjantai.

Ongelmia:
8 ratsukkoa on liikaa estetunnilla
en saanut istuntajarrua tarpeeksi hyvin läpi
väistöt ja avot meinasi mennä höpöksi kiiruhtamisen takia

Parannusta:
hyppäsi kivasti
kivan säpäkkä
selvisin hienosti ilman jalustimia isossa ravissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora