lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ekan välin hyytymistä


Lauantaina mentiin taas sietämättömän aikaisin tallille. Tiesin jo etukäteen että Aapo oli buukattu, joten saisin taas vararatsuksi Hassen. En ollut kovin motivoitunut mutta eihän sitä nyt poiskaan sovi jäädä. Mennessä Anne uhosi että tavoitteeksi tänään nolla kieltoa kaikille.

Päivän tehtävät oli ihanan yksinkertaiset. Suoraa ja lävistäjää. 4 estettä. Tosin joka esteen eteen tuli ponnistuspuomi. Nämä olivat onneksi niin omina tehtävinään etteivät puomit sotkeneet pasmojani kuten vaikkapa suhteutettujen väleissä vuosi sitten Wäiskillä.

Verkassa yritin saada hepoa liikkeelle. Kulkihan se mutta aapomainen omasta takaa oleva innokkuus puuttui. Piti patistella. Laukassa saattoi opelta tulla komento jopa kevyeen istuntaan. Aapolla kun yleensä menee niin että yritän olla kevyessä istunnassa ja käsketään penkkiin.

Esteet alotettiin taas kömpimällä. Mutta Hassen kiukkupukituksista pääsin eroon. Open täsmäohjeet, että jalkoja eikä varsinkaan kantapäitä saa nostaa ylös, auttoi hirmuisesti. Ykkösesteellä laukka vaihtui lähes joka kerta vääräksi eli oikeaksi. Alkutunnista pysyttiin pari kertaa tuurilla myötälaukassa.

Esteitä hypättiin parin kierroksen ratoina. Meillä oli alkuun vähän käynnistysongelmia ja vaikka laukka muualla ehkä rullasikin niin ykkösesteen maapuomin ja esteen väliin meno hyytyi ja sitten kiivettiin. Koko tunti oli patistelua mutta onneksi välissä vähän edettiinkin. Mentiinpä kerran koko kaarre väärässä laukassa kun taisin yrittää vaihtaa askeleessa muttei heppa vaihtanut.

Ope käski meidät kertaalleen herättelemään laukkaa maneesin ympäri ja kyllähän Hasse suoralla laukkasi. Esteillä omaa imua ei niin ollut. Työlästä. Ponnistuspuomeillekin oltaisiin voitu osua paljon paremmin. Muualla laukat vaihtui mutta ykkösen kanssa rupesi lopuksi tulemaan pelkkää väärää. Onneksi korjaukset lopulta auttoivat meidät myös vasemmassa laukassa pysyen alas. Estekorkeus taisi olla tänään max 85 cm.

Ongelmia:
ekalla pystyllä laukka vaihtui lähes joka kerta vääräksi
vauhti hyytyi ponnistuspuomin ja esteen väliin
pari pudotusta

Parannusta:
opettaa pitämään jalat alhaalla
päästiin viimekertaa vähemmillä taisteluilla vuoron koittaessa liikkeelle
ei kieltoja kellekään


Aleksei käytti kameraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora