Pohdittiin reittivaihtoehtoja ja molempia taisi houkuttaa pitkästä aikaa Viskaalin lenkki. Sinne siis lähdettiin. Autotiet siihen suuntaan olivat pääosin sulat mutta paikoin oli vähän lätäkköä ja sohjoakin. Alkumatka mentiin rauhakseltaan ja lopulta otettiin myös laukkapätkä. Koska Una kiihdytteli niin maltillisesti ja Hilimaa ei haitannut vaikka kiilattiin edelle niin annoin mennä. Ei tehnyt mieli kiskoa Unaa väkisin hitaammaksi (koska ei ollut pakko). Kun pidin kevyemmän tuntuman niin tuntui rauhallisemmalta. Mutta tänään oli kyllä enemmän menohaluja kuin aiemmin.
Pelto oli sangen märkä, joten vain käveltiin. Metsässä taisi olla lunta, en muista enää varmaksi. Samoin autotiellä jatkettiin käynnissä lehmien ohi. Una oli vähän kireänä ja säpsyi tiellä lepattavaa paalimuovia. Yksi pysähdys ja yksi sivuaskel eli aika maltillista. Askellajina siis käynti.
Suora näytti hyvältä, joten mentiin siinä myös laukkaa. Tällä kertaa me edeltä. Sen verran innokas kiihdytys että kaveri jäi. Raviin tuli vähän hitaasti mutta kuitenkin nätisti. Otettiin pieni käyntipätkä ettei lähde kiihtymään liikaa ja sitten taidettiin ravata pätkä.
Radan ylityksessä Una myös arpoi vähän. Keveä raipan napautus lavalle sai sen menemään yli mutta sipsutti kuin tulisilla hiilillä. Hetken jo pelkäsin että menee yhdellä loikalla yli. Ei onneksi.
Viskaalin nurkalla mentiin käyntiä. Siellä oli myös hummaparivaljakko, josta toinen innostui meistä kovasti. Pelkäsin että lähtee mukaan, mutta onneksi pysyi aidoissaan. Me yritimme suoriutua ripeästi käynnissä ohi. Una olisi halunnut ravata mutten suostunut.
Loppupätkästä otettiin raviakin. Una malttoi pysyä ravissa vaikka yhä tuntui menohaluiselta. Vauhtia oli molemmilla reippaasti mutta meno oli tasapainoista. Lopuksi järkyttyi pientareella vahtia pitävästä kivipeikosta laukkaan asti. Ihanan maltillinen laukkarikko ja tuli siitä tolkusti takaisin raville.
Aikaa oli mennyt jo hitusen yli tunti, joten lähdettiin risteyksestä takaisin tallia kohti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kuntorata ja vielä pidempi lenkki. Jälkimmäinen radan ylitys meni empimättä.
Alamäki mentiin käynnissä ja sen jälkeen ravia kaverin perässä. Una oli eri mieltä ja rikkoi laukalle. Hetken päästä mentiin kaverista ohi jo toisen kerran tällä lenkillä. Olisin saanut estettyä tämän jos olisin tosissani halunnut. Mutta koska ei ollut lähdössä käsistä eikä kaveria haitannut niin pidätin nätisti. Una ei ihan hirveästi halunnut kuunnella ja kiihdytti pätkän. Malttoi kuitenkin mielensä kun himmailin laukan alas mutkaan. Ravin ajattelu tehosi paremmin kuin hitaan laukan ajattelu.
Totesin että loppumatka pysytään kaverin perässä. Sen jälkeen molemmilta löytyikin asiallinen ravi. Tosin kahdella viimeisellä ravipätkällä vasta ihan lopuksi Una oikeasti malttoi kuunnella ja ottaa vähän parempaa etäisyyttä kaverin häntään. Mutta olin mielissäni siitä että pysyi ravissa, ei yrittänytkään kiihdytellä kaverista yli tai ohi ja sain pidettyä kevyen tuntuman. Oli itsellenikin todella paljon kevyempi lenkki kun en kiskonut tammaa laukasta alas jatkuvasti. Sitä en tiedä että kuinka äkkiä oppii huonoille tavoille ja päättämään vauhdin ja askellajin itse. Pidin kuitenkin enemmän tästä hevosläheisemmästä tavasta.
 |
| ©Pauliina |
Kotia kohti käynnissä oli niin paljon vauhtia että yleensä reippaana tunnettu suokki ei pysynyt vauhdissa. Reilu 7 km/h siis.
 |
| Tunsin selässäni että vielä salakuvattiin. ©Pauliina |
Oikein leppoisa reissu kaikkineen.
Ongelmia:
ei aina kovin hyvät jarrut
Una halusi välillä vähän liikaa päättää itse askellajia ja vauhtia
en ehkä puuttunut näihin riittävästi
välillä tuntui tavallista jännittyneemmältä
lepattava paalimuovi, ensimmäinen radan ylitys ja kivipeikko jännittivät
Parannusta:
ei pöljiä autoilijoita
ei tehnyt mitään tyhmyyksiä
jarrut toimivat aina lopulta
oli itselleni aika paljon kevyempää
loppumatkasta tuli taas oikein kivaa ravia
matkan varrella ei tuullut niin paljon kuin tallilla
Kyselin maastoreissulla myös vinkit hevosenkoulutukseen. Kuulin mitä Hempalle oli opetettu (pussaaminen) ja tajusin että kuolainten ottamista voidaan harjoitella koppilevossakin. Aloitettiin tänään perusteista ja turvalla riimuun koskemisesta sai porkkananpalan. Hemppa tuntui tajuavan juonen todella nopeasti (tai osasi jo). Ja porkkanat loppuivat kesken alta aikayksikön.
Sitten rapsuttelin vielä kumisualla läpi ja Hemppa venytteli kaulaansa kun tuntui kivalta. Parhaat paikat olivat kankuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora