torstai 23. huhtikuuta 2020

Puomivyöryntää

Torstaina satoi illasta räntää, keli oli asteen verran plussalla. Ei hirveästi yllättänyt että sain taas Unan alleni. Olisin huikannut satulatoiveita mutta hummalla oli satula jo selässä kun kurkkasin talliin varttia vaille. Onneksi Hempan yleispenkki tällä kertaa. Selvisi että meillä on tänään puomitunti. 6 ratsukkoa hommissa. Löysäsin turpahihnaa taas pari reikää koska väliin ei mahtunut yhtään omaa sormeani. (Sunnuntaina hypätessä oli itseni jäljiltä, maanantaina en ole varma tarkistinko kireyttä.)

Kerroin opelle että tuskailin eilisen tunnin videoita katsellessa. Una oli pitkä, löysä, huonosti taipuva eikä edes kovin pyöreä. Vastasi että edellinen (maanantainen) tunti menikin paljon paremmin kuin eilinen. Tänään päätin sitten tehdä asioille jotain ja ratsastaa pykälän verran tehokkaammin. Alkuun taivutin käynnissä ja ravissa enemmän. Tai siis yritin. Una ei oikein halunnut. Väistätin sitten takaosaa ulos, Una ehdotti lähinnä kiihdyttelyä. Piti olla ulkokäden kanssa tarkkana etten päästänyt liikaa. Ulkolapa pullahti herkästi ulos ja kaula kääntyi suorana sisään. Ei ollut kovin harmonista eikä tähän saatu opelta apuja. Una vähän tasoittui ja rupesi taipumaan mutta samalla myös painoi enemmän käsille ja vyöryi.

Ravissa tultiin ensin päädyissä ympyröillä puomien yli. Sitten myös pitkällä sivulla 8 puomin yli. Ihan ok. Välillä kopisi, välillä tuli tahtirikkoja. Kun yritin hidastaa niin kiemursi. Samaa molempiin suuntiin ja myös harjoitusravissa. Yhä piti keskustella sisäjalkaan reagoimisesta (muutenkin kuin kiihdyttämällä).

Laukassa tultiin 17 metrin puomiväliä. Ensin vain normaalisti, sitten säädellen. En voinut päästää Unaa laukkaamaan "normaalisti" sillä lähti vaan vyörymään. Vähimmillään mentiin osin holtittomasti neljällä. Enimmillään olisi tullut 8 mutten malttanut vaan kuuden jälkeen kiihdyttelin seitsemään. Kovin täsmällistä säätely ei ollut sillä usein tultiin eri määrällä kuin ajattelin. Välillä piti tehdä puomiväliin voltteja kun Una lähti kaahaamaan. Se onneksi auttoi. Vähän vikaa oli itsessänikin kun en aina malttanut odottaa sitä viimeistä askelta. Pari kertaa vaihtui laukkakin vääräksi jos piti venyttää puomille kauempaa. En ole varma pysyikö puomiväli läpi tunnin vakiona koska välillä puomeja potkittiin.

Ope ehdotti myös kevyen istunnan kokeilua. Tänään ei auttanut koska tamma oli jo valmiiksi menossa. Matkustellen ei tullut hyvää. Satulaan istuen sain pidätteet paremmin läpi. Ei tullut kovin ihanaa mutta päästiin kuitenkin suht hallittuun. Paras osuus laukassa oli muualla tehdyt laukkavoltit kaikessa rauhassa.

Loppuraveissa Una oli vähän taipuisampi. Pidemmällä ohjalla jolkotti kuitenkin vähän kiireisenä ja aika lankkuna. Sen verran oli tänään ratsua käsillä että menin toppasormikkailla koko tunnin vaikka kesähanskat odottivat vuoroaan taskussa. Välikausihanskat jäivät kotiin ja olisivat luultavasti olleet liian kylmät tähän tuntiin. Taas loppuraveissa pohdin että liikkuuko ratsu ihan symmetrisesti. Jos vikaa oli, niin ei ainakaan kovin suurta.

Tunnin jälkeen oli aika märkä olo. Nyt onneksi lisätakki oli hyvin käsillä. Tänään kurja keli ei auttanut onnelliseksi tulemiseen ja jäi enemmän pettynyt olo. Nyt ei voinut syyttää satulaa vyörymisestä. Tarvitsisin opelta enemmän holhousta. Kuusi ratsukkoa tunnilla tuntui liialta. Ei pääse piipertämään ja hienosäätämään omaa menoa tarpeeksi. Enkä tajua vielä riittävästi selkään että mitä kaikkea pitäisi muuttaa. Sekä suoruudessa että taipumisessa olisi paljon korjattavaa.

Ongelmia:
märkä keli
ratsu ei halunnut taipua eikä väistää sisäjalkaa
kuskia meinasi vähän turhauttaa
kaipasin yksilöllisempää opetusta
laukassa oli aika vyöryväistä
puomeille lähti välillä kiihdyttämään
kuski ei malttanut taaskaan loppuun asti
laukka vaihtui pari kertaa vääräksi
selkäni rupesi pitkästä aikaa jomottamaan

Parannusta:
yleissatulassa oli helpompi istua
laukka säätyi
sain ongelmia korjattua ja vyöryminen väheni
toppahanskoissa sormet eivät jäätyneet pahasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora