lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kuntoradan lenkki kevätkelillä

Lauantaille tuli mahdollisuus maastoiluun tai oikeastaan kyselin siitä itse. Sain sovittua Unan alleni ja lähdettiin vakilenkkikaverin kanssa kiertämään kuntoradan kautta. Pohjat oli etukäteen testattu asiallisiksi. Vaatimuksena oli hokkikengät ja lupa laukata.

Hyvä palvelu jatkui ja sain myös maastoreissulle valmiiksi varustetun ratsun. Koulusatula ja normisuitset.

Keli oli kaunis aurinkoinen. Päivällä oli vähän plussalla. Kuivat kohdat teistä olivat kovia mutta tarjolla oli myös märkää, lumista ja jäistäkin. Ei pahaa kelirikkoa kuitenkaan.

Mentiin alkuun pitkä pätkä käyntiä. Autoja meni liuta ohi. Hummat eivät välittäneet. Tänään ei ollut pahoja kaahareita onneksi.

Ravivauhti oli tänään kivan rauhallinen. Una oli kyllä sitä mieltä että alkupätkän suorilla voi hyvin laukatakin ja rikkoi laukalle. Koska vauhti ei kiihtynyt yhtään ja pohja oli ok niin mentiin sitten ravaavan suokin perässä rauhallista laukkaa. Olo oli kuin sohvalla (vaikka kevyessä istunnassa toki).

Jossain välissä yritin vaihtaa laukkaa ravin kautta. Oli aikamoinen operaatio saada laukka pudotettua alas. Sain Unan nostamaan oikean laukan mutta vaihtoi sen lähes heti perään takaisin vasemmaksi. En jaksanut operoida uudestaan. Lopulta mentiin raviakin.

Junaradan yli mentiin ongelmitta. Kuntoradan alku oli lumella ja käveltiin. Mutkan takaa tuli pörisevä enduropyörä, jonka kuski onneksi totteli käsimerkkimme ja pysähtyi. Minua jännitti enemmän kuin Unaa ja steppailtiin paikallaan olevasta pyörästä ohi. Sen jälkeen kaverikin ehdotti ravia mutta otettiin vielä käyntipätkä, jottei Una valtoudu.

Jatkettiin rauhallista ravia. Una olisi halunnut mieluummin laukata ja nyt sinnikkäästi siirsin sen aina takaisin raviin. Malttoi ravata hetken ja sitten ehdotti taas laukkaa. Vaikka ravivauhti oli ihan tarpeeksi rauhallinen puoliverisenkin ravata. Onneksi ei hermostunut pidättelyistäni tai siitä että himmailun takia välimatka kaveriin välillä vähän kasvoi. Pysyttiin kuitenkin perässä.

Kun lopulta otin etäisyyttä vähän kiinni laukalla niin siinä vyöryi vähän reippaammin kuin halusin. Siksi mentiin laukatkin lopulta kaverin perässä. Yhä Una tarjosi vain vasenta laukkaa. Ei kovin herkät jarrut mutta pysyttiin asiallisesti takana.

Toinenkin radanylitys meni ongelmitta. Sitten Una rauhoittui taikaiskusta ja kotiinpäin ravasi tasaisesti ja rennosti eikä yrittänyt enää yhtään rikkoa laukalle. Erikoista. Helpotti omaa elämää kovasti. Ravailtiin koko pitkä suora ja meni sangen sujuvasti. Autot ohitettiin käynnissä.

Otettiin vielä kuivalle suoralle yksi laukkapätkä. Una nuohosi vähän kaverin hännässä ja kaveri lopulta minun tulkintani mukaan totesi ettei tykkää. Otettiin sitten vähän etäisyyttä. Se vaati taas vähän enemmän tahtoa kuskilta mutta onnistui. Loppuravailut ja -käynnit sujuivat taas ihan rauhassa.

©Pauliina


Kiva ja leppoisa lenkki. Oli sangen sopivasti vaatetta.

Aikaa meni 1 h 11 min. 10,41 km. Huiput 27,3 km/h eli ei tosiaan kiihdytelty tänään.

Uusi mittari piirtää lenkeistä karttakuvat.


Ongelmia:
Una ei halunnut laukata oikeaa laukkaa
välillä oli vähän työlästä saada laukka alas
kuskia jännitti kevarin ohittaminen enemmän

Parannusta:
asialliset pohjat
ihana keli
juuri tällaista tuuletusta pääni tarvitsi

Lenkin jälkeen harjasin Hempan. Ihan rauhassa on ollut eikä näytä mökkihöperyys iskeneen ulkokarsinassa.

3 viikkoa koppilepoa takana.
©Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora