torstai 9. elokuuta 2012

Suoruutta kentällä ja kiihdyttelyä maastossa


Torstaina oli viikon jälkimmäinen vuokrapäiväni. Suunnitelmissa mennä taas vähän tiistain valkan juttuja ja sitten maastoon. Kelinä oli viileä +14. Tällä kertaa jo poolo ja pitkähihainen päällä. Kentällä oli toinenkin ratsukko mutta hienosti mahduttiin. Kentällä alotettiin käynnissä ja pidin ratsun ulko-ohjalla suorana. Vähän nahkeaa liikkumista, välillä vähän ulos tai sisään puskemista, muutamia ei-toivottuja ristiaskelia ja sisätakajalka halusi olla sisempänä. Oikealle ohjalle oli edelleen hankala saada tukea. Perusongelmat siis. Mutta joko sain paremmin rentouduttua tai nypläsin enemmän ohjalla sillä hepo meni kuitenkin pyöreämpänä.

Ravissa oli samoja ongelmia. Toisaalta rentoa päristelyäkin kuului jo heti lähes alusta. Kentän takapusikkoa oli raivattu eikä se pelottanut heppaa enää samoin kuin ennen. Mentiin taas lempipuuhaani siirtymiä. Siirtymissä pää nousi kuten tavallista. Mutta parannusta oli käynti-ravi -siirtymissä. Laukat nousi suht pyöreinä ja rullasi hyvin. Tänään mentiin enempi kontrolloitua laukkaa ja edelleen niitä siirtymiä. Laukassakin yritin miettiä ulko-ohjan tukea, etuosan kääntämistä ja sisätakajalan paikkaa tarpeeksi ratsun alla.

Alle tunti meni kenttävääntöön. Sitten lähdettiin maastoon Elsan kanssa. Alkuun vähän kinttupolkuja ja hitusen ihan puskametsääkin. Pari kertaa käytiin kahlaamassa ja mentiin lenkki kumpaankin suuntaan ympäri. Reipasta käyntiä, hidasta ravia kaverin käyntivauhtia. Ihan niin hitaaseen ei tosin päästy. Ensimmäinen kierros ravattiin ihan jolkotteluvauhtia. Toiseen suuntaan mentiin vähän reippaammin. Easy meni jo laukkaakin kaverin ravivauhdissa. Otettiin takalenkki vielä uusiksi laukalla. Easy pukitti kahteen kertaan. Ensin kun kaveri meni ohi, myöhemmin kun en päästänyt sitä perään niin lujaa kuin halusi. Eipä ole Easykaan pitkään aikaan pukitellut tätä ennen.

Laukassa mentiinkin aika vauhtia. Alkuun Easy kiihdytteli itekin aika reippaasti. En päästänyt ohi ja kun vauhtia oli kuitenkin aika paljon niin ylimääräiset menohalut taittui, ei onneksi ollut tosissaan tahtomassa ohi. Ei silti oltu mitenkään jäämässä vauhdista. Reilu 41 km/h näytti GPS. Vähän kivisadettahan siellä perässä sai päällensä. Laukka hidastui sitten hienosti rauhalliseksi. Ravissa jolkotettiin pitkin ohjin. Takas tultiin käynnillä lammen kautta ja kävelin vielä hetken kentällä.

Ongelmia:
eipä oo ennen pukitellut maastossa

Parannusta:
kuskia ei pelota

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora