perjantai 10. elokuuta 2012

Keikkumisesta rentoon tasapainoon


Perjantain oman tunnin aiheena oli puomeja. Tiesin aika hyvin mitä luvassa oli kun olin jo ekan tunnin vahdannut Annea kuvaten. Ratsukseni osui suosikkiheppa Hasse. Hepo oli jo kankikurssilla hommissa, joten suitsien vaihto vain lennossa kangista pelhamiin. Ratsukoita meidän tunnilla oli 9, ekalla oli vain 4. Pah!

Alkuverkassa. Anne kuvasi.


Hasse pyöristyi tänäänkin pikku alkujäykistelyjen jälkeen suht helposti. Valitettavasti se ei ekassa ravitehtävässä auttanut. Toisessa päässä voltti kolmen puomin yli, väleihin 1 askel, toisella pitkällä sivulla n. 7 ravipuomia 1 askeleen välein, toiseen päähän ympyrä ilman puomeja ja toiselle pitkälle sivulle 3 ja 3 puomia, väleihin 2 askelta ja näiden väliin voltti sisälle. Ekalla kierroksella Hasse kyttäsi jokaista puomia, hidasti ja tuli tahtirikkoja. Seuraava kierros meni paremmin ja parhaat onnistumiset saatiin jälkimmäisessä eli oikeassa kierroksessa 7 ravipuomille. Hankalinta taas oli venyttää ravia 3 puomin pätkiin siten, että väleihin tulisi 2 eikä 3 askelta. Mutta onnistui sekin ainakin kerran. Hepo oli edestä tasainen mutta liikkui pohkeista vähän huonosti eteen.

Ravipuomeilla jalka nousee.
Kuvaajana oli Anne.


Laukkatehtävä alotettiin oikeaan kierrokseen. Jalustimet nostettiin kaulalle. Ympyrä alkuun lyhyelle sivulle, 3 puomia, sisälle voltti ja toiset 3, loppuun vielä ympyrä toiselle lyhyelle sivulle. Laukkatehtävä ilman säätelyä siis, tarkoituksena tulla tasaisesti. Eka kerta oli aika kaamea. Hasse jännittyi ennen puomeja, nosti pään ylös, kiihdytti tai pomppi paikallaan, minä kuitenkin keikuin aika huterasti kyydissä. Vähän rauhottui voltilla mutta toiset puomit oli lähes yhtä kauheat. Ope antoi vinkiksi ratsastaa jopa vähän eteen. Toinen kierros taisi olla vähän huonohko sekin. Käsky kävi että kädet alas. Ja että iso pidättäminen välillä näyttää rumalta. Mentiin 2 (tai 3?) kertaa.

Voltilla tehtävän välissä.
Kuvauksesta kiitos Annelle.



Sitten mentiin ilman volttia, 5 laukkaa väliin. Eka kerta oli taas kammottava. Laskin laukat ääneen että ope varmasti huomaa että tultiin vaadittu 5. Ope ehdotti että jos hepo on noin pinkeä niin kannattaa kyydissä pitää suu kiinni. Omaa vuoroa odotellessa ja kävellessä vihdoin kirkastui mitä pitää tehdä. Taikasana oli oma rentous. Kun tajusin ite pakottaa itseni rennoksi, ajatellen ettei puomeissa ole mitään ihmeellistä niin Hassekin rauhottui. Meno parani huimasti.

Jiihaa, me lennetään.
Kameraa käytti Anne.

Vasempaan kierrokseen eka tai toka kerta voltin kanssa oli meidän tunnin paras suoritus. Laukka pysyi myötäisenä, hepo rentona ja tahti tasaisena koko tehtävän. Olin ite hyvin tyytyväinen ja opekin taisi sanoa että erittäin hyvä. Suoraan mennessä ei ihan tähän enää päästy. Laukkaa oli hitusen liikaa eikä askeleet aina passanneet. En kuulemma antanut edestä tarpeeksi tilaa venyttää jos jäätiin kauas. Lopuksi saatiin vielä sakkokierros, olin siihen tyytyväinen. Energistä ja vähän lyhyempää laukkaa. Hyvä että tuli tarkennus, muuten olisin tullut vain hitaammin. Laukka ei kuulemma tullut ihan tarpeeksi hyväksi ennen tehtävää, ope epäili että varmistelen. Selvittiin kuitenkin siististi yli.


Kuvakollaasi laukkatehtävästä. Kuvat eivät ole välttämättä samalta kierrokselta.
Annen otoksia.

Alkuun vähän hirvitti keikkua kyydissä ilman jalustimia mutta oon paljon pahemmistakin hiillostuksista Hassen kanssa selvinnyt. Oma rentoutuminen vaikutti tosiaan ihan hirvittävän paljon. Mitenköhän sen saisi sinne kouluaitoihinkin? Kun hepo rentoutui niin kyydissä oli jo helppo olla. Alkuun tuli jonkin verran vääriä laukkoja tehtävällä, vaihtoi kuitenkin askeleessa takaisin. Laukat nousi kuitenkin rauhallisesti ja aina oikein. Välillä vähän kiihdytti puomien jälkeen mutta jarrutkin toimi. Parhaimmillaan hepo siirtyi tehtävän jälkeen nätisti ja tasaisesti laukasta käyntiinkin. Vaaditut laukkamäärät tuli välille joka kerta. Oli myös läpi tunnin suht tasainen ja pyöreä edestä. Tunnin paras onnistuminen oli kun sain Hassen laukkaamaan puomien yli rentona!

Loppuraveissa vauhtia oli taas alkuun vähän liikaa. Mutta kun siitä päästiin niin alla oli tasainen ja pyöreä ratsu. Sain sen jopa venyttämään pidemmällä ohjalla. Piti vielä varmistella että venyttääkö se oikein eikä painu kuolaimen alle. Ihan hyväksyvä kommentti tuli kuvaajalta.

Tallissa selänpesuvesistä hepo joi ensin enimmät ja oli nätisti kun sen selkää vähän kostutin. Sit vähän rapsuttelin sitä ennen kun heinät tuli. Kuiskuttelin sen korvaan etten osta sua vaikka olisit kuinka ihana. Hasse seisoi nätisti kun naapurit riekkui heinänhimoissaan.

Ongelmia:
alkuun puomit jännitti kumpaakin
unohdin jo osan open neuvoista

Parannusta:
kertaalleen mentiin jopa tosi hyvin puomitehtävästä!
joka kerta tuli vaadittu askelmäärä väliin
meidän menossa joko ei ollut ihan hirveästi korjattavaa tai meidät päästettiin helpolla

Videokooste niistä tunnin paremmista hetkistä. Videokameraakin käytti Anne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora