perjantai 24. elokuuta 2012

Mini-innareita Koralla


Tämän päivän ohjelmassa oli esteitä, tarkemmin in-out -jumppa. Ajattelin että perinteiseen tyyliin hypätään jumppasarjaa, jonka lopussa oleva okseri nousee. Väärin meni. Tajusin myös että meidän oma ope ei pidä tuntia eikä toinenkaan perjantaisijainen. Arvelin sitten että ehkä uusin tulokas. Väärin meni taas ja tunnin piti onnellisten heppojen ope. Kolmas pieleen mennyt arvaus oli ratsuni. Arvelin jotain Hassen ja Valman suuntaan mutta tulikin pitkästä aikaa Kora. Ratsukoita tunnilla oli 7 ja kelinä aurinkoinen +15.

Esteet oli ekan tunnin jäljiltä valmiina kentällä. Koran laittoon sain pari pikkuapulaista. Kentällä piti toiseen jalustinhihnaan laittaa kierre. Kora oli omaan tapaansa kirahvina ja kulki pää ylhäällä. Sillä martingaalit tulevat todella tarpeeseen. Yritin todella työstää ratsua avuille ja pyöreämmäksi heti alusta asti. Opelta ei hirmuisesti kommenttia tullut. Yritykset ei tuottaneet tulosta vaan taivaita kurkoteltiin.

Kaikkea muuta kuin pyöreä ratsu.
Kuvan otti Anne.

Ekana tehtävänä tultiin maapuomeja ravissa. Meiltä kaivattiin rentoutta. Tätäkin tultiin yllättävän monta kertaa. Sitten puomit laukassa. Ei lujempaa vaan rennommin. Kora sai vähän venyttää puomeille. Kommenttia tuli etten saa puristaa ja punkea kohti ekaa puomia. Seuraavalla kerralla oikein keskityin ja silti tuli samasta asiasta sanomista. Huusin vastaan etten puristanut. Ei mennyt läpi.

Ravipuomit.

Laukkapuomit.
Sitten vaihdettiin suuntaa ja tultiin ensin joka toinen (viidestä) puolikkaina kavaletteina, myöhemmin kokonaisina. Ihan kelvosti meni ja rentous lisääntyi. Mentiin näitäkin useampi kerta.

Loikka kavaletin yli.

Ja toinen. Anne kuvasi.
Sitten tultiin vuorotellen 4 puolikasta kavalettia, joiden välissä oli 2 laukan kolo, käännös oikealle ja kulmaan voltti kahden kavaletin yli. Jälkimmäisellä kierroksella 4 ekaa oli jo kavaletteina. Vähän oli voltilla alkuun ohjausongelmia. Kora puksutti kaikista yli mutta vähän kolisteli.

Tehtävän alussa puolikkailla kavaleteilla.
Kuvasta kiitos Annelle.

Lopuksi tultiin vielä "rata". 4 kavalettia, voltti kulmaan 2 kavaletin yli, linja, jolla puomi, kavaletti, puomi, kavaletti ja puomi (jota mentiin aluksi), vasemmalle ja vielä voltti kulmaan 2 kavaletin yli. Muiden alottaessa en halunnut jäädä muiden tavoin nököttämään paikalleen. Mentiin ensin käynnillä pitkin kenttää. Rupesin sitten ravaamaan kun näytti että odottelusta tulee pitkä. Muut tulkitsivat ravini valmistautumiseksi ja päästiinkin vissiin jo kolmantena tehtävälle. Kora oli kivan tasanen ja malttoi odottaa. Olisin kyllä kaivannut vähän korkeampia esteitä näin estetunnille. Selvittiin pudotuksitta.

Volttikavaletit ekassa kulmassa.
Annelle kiitos kuvasta.

Loppujen hypätessä jatkettiin pienen hengähdystauon jälkeen ravailua. Tein taas kaikkeni että saisin Koraa vähän myötäämään. Kertaalleen pää oli vähän laskeutumassa mutta liian myöhään huomasin ja olin jo vetänyt ohjasta. Sinne katosi se hetki. Eikä uutta tullut vaikka yritin mitä. Kannuksia oli vähän ikävä. Yritin vielä käynnissäkin mutta ei.

Ilmeellä mennään. Lops lops sanoo Koran alahuuli.
Kuvan otti Anne.



Lopputunnista kysyin opelta mitä Koralle pitäisi tehdä että sen saisi kulkemaan pyöreämmin. Ope sanoi että salaisuus on pohkeissa. Koran pitäisi kuunnella kääntävät pohjeavut. Suustaan se on kuulemma hyvinkin helppo. Pyörittiin tovi pientä kuviota ope ohjista kiinni pitäen. Eipä Kora paljoa pyöristynyt eikä hirmuisesti pohkeitani kuunnellut. Yleensä kuulemma vaan kiihdyttää pohkeista. Tänään tuntui etten aina saanut oikein mitään reaktiota. Ja kun raipalla muistutin niin ei pahemmin reagoinut siihenkään. Mutta nämä siis vain sivusuuntaisiin apuihin. Vauhtia oli sopivasti.

Kun kuski on tarpeeksi mutkalla niin hevonen laskee päätään.



Viimeiset hetket ennen pitkiä ohjia.
Annen ottama kuva.
Tänään lopetettiin taas tosi hyvissä ajoin. Onneksi kuvaajani oli hereillä niin en sitten laskeutunut vielä satulasta vaan kävelin sinnillä sinne lähes puoleen asti, jolloin tunnin kuuluisi loppua. Tulin kyllä alas selästä jo ennen puolta kun seuraava kuski saapui. Toisaalta osa oli ehtinyt taluttaa siinä vaiheessa jo 5 minuuttia. Ripeät apulaiset purkivat esteet, kiitos!

Ongelmia:
en saanut pohkeita kunnolla läpi
Kora oli koko tunnin kirahvi
laukat vaihtui hypyissä oikeaksi (vaikka olisi pitänyt pysyä vasempana)

Miinuksia:
kaartoon käskettiin jo 7 vaille
estekorkeus oli niin mini että nämä lasketaan kavaleteiksi

Parannusta:
opelta tuli mielestäni pelkästään hyviä kommentteja tänään
Kora oli tuttuun tapaansa tolkku

Videokooste tunnista. Kiitos Annelle kuvaamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora