sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Polvet alas ja enemmän laukkatyötä

Aaltokankaan koulukurssin toinen päivä jatkettiin samoilla ratsuilla. Yksi kuski oli vaihtunut, ratsukoita oli yhä 5. Jatkoin siis Cunamilla etusuojineen.

Ohjien kokoamisen jälkeen ruvettiin heti tulemaan kolmikaarista kiemuraa kevyessä ravissa. Hetken otin ratsua tuntumalle käynnissä. Vapaalla pitkällä sivulla piti asettaa sisään. Tämä tuppasi unohtumaan. Aluksi tultiin kevyessä ravissa, myöhemmin viisikaarista harjoitusravissa. Taas ruunaa piti vähän patistella eteen mutta nyt sujui paremmin. Suurempi ongelma oli suunnan vaihdoksissa ilmennyt tasaisuuden puute. Kun sain nostaa jalustimet ylös niin homma helpottui. Toki opelta tuli yhä eniten sanomista että polvet alas. Nyt tämä alkuosuus mentiin suht ripeästi läpi enkä ehtinyt yhtään tylsistyä.

Välissä taidettiin taas olla keskellä kuuntelemassa ohjeita. Laukkaa tehtiin ensin omilla pääty-ympyröillämme. Puolet ympyrästä ravia, puolet laukkaa. Kahden kaverin kanssa oli alkuun ahdasta mutta parani kun muutkin pääsi vauhtiin. Itse olisin voinut yhä valmistella siirtymät paremmin. Oikea laukka oli kuitenkin kiva istua ja saatiin siirtymät pisteisiin. Sitten jatkettiin laukkaa uraa pitkin, muutama metri uran sisäpuolella. Cunami hoiti laukkaamisen hyvin itse, joten käänsin omasta keskittymisestäni 85 % ajatukseen polvista alas. Tietysti se lamautti muuta toimintaa mutta ope taisi kuitenkin vain kehua. Sain ainakin istuttua ryhdikkäästi.

Suunnan vaihdon yhteydessä tuli käsky laittaa jalustimet takaisin. Yritin vastustella mutta tottelin tietysti. Vasempaan kierrokseen Cunami keräsi alkuun omia virtoja. Laukat eivät nousseet nätisti vaan ratsu yritti ennakoida. Kuskin hidastuksista kääntyi poikittain. Raville ei olisi malttanut tulla. Onneksi toistot auttoivat. Tosin vaikeaa oli yrittää pitää ratsu suorana (olikohan ohje että sisätakanen alle) sekä huolehtia myös turpa vasemmalle. Välillä tuntui ihan liikaa siltä että pitäisi käyttää kaikkia apuja kerralla. Suoralla uralla tilanne ei helpottanut vaan oli aika työlästä. Taisi ne kuskin jalatkin taas nousta.

Eiliseen verrattuna tämä oli kuitenkin huomattavasti parempi ja helpompi tunti. Laukkojen jälkeen ravikin rullasi vihdoin hyvin ja aktiivisesti. Ehkä Kunkku kaipaisi kunnon laukkaverkkoja aina alle herätäkseen?

Ongelmia:
eilen hiertynyt taive oli yhä kipeä
alkutunnin ratsu tuntui todella löysältä

Parannusta:
oikea laukka oli hyvä
ilman jalustimia elämä oli paljon helpompaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora