lauantai 30. joulukuuta 2017

Koulukurssin ensimmäinen päivä ratsuja ohjan ja pohkeen väliin

Lauantaiaamuna (muut puhuisivat aamupäivästä) alkoi kahden päivän koulukurssi Aaltokankaalla omistajan pitämänä. Kuulin jo etukäteen että saan Cunamin. Ylläpitäjä pyysi laittamaan suojat etusiin. C oli kuulemma ratsastettu eilen. Minulla ei tuhmaillut mutta ihan alkutunnista säikähti ovea ja vähän spurttasi eteen. Tietysti pitkin ohjin.

Alkuverkassa humma kulki ihan ok. Mentiin suoraa uraa ja otettiin asetus sisään. Vähän kiemursi ja vasen kierros oli hankalampi. Lisää tehoja raviin pyysi ope, ja se onnistui. Kiemurtelusta ei ihan päästy. Ei laukattu vielä.

Parinkymmenen minuutin jälkeen kuunneltiin keskellä ohjeet. Tahti ja tasapaino ovat tärkeitä. Ope sanoi itse keskittyvänsä hevosen asentoon. Lähdettiin hakemaan ratsuja pohkeen ja ohjan väliin väistöillä. Harjoitusravissa toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöä ja keskelle voltti. Toiselle pitkälle sivulle voltteja kirjaimiin.

Vaikka meitä oli vain 5 niin silti hetkittäin oli ahdasta. Cunami ravasi muualla ok mutta väistöihin hyytyi. Ensin oikea kierros ja kierrostolkun hinkkaamisella tuli vain muutamia hyviä väistöaskeleita. Loppua kohti huononi entisestään. Saattoi kuskillakin istunta levitä. Tehtiin sitten pari kertaa väistö myös lävistäjällä.

Vasen kierros oli huomattavasti helpompi ja osasin ratsastaa väistöön paremmin. Tuli useampi hyvä pätkä. Toki myös niitä huonoja. Nyt lävistäjäväistöissä parannus oli selkeämpi. Toisella pitkällä sivulla sai myös laukata ja tehdä laukkavoltteja. Aktiivisempia takajalkoja oli usein kuulemani käsky. Jokusen kerran piti saada myös pyöreämmäksi. Sekä ottaa asetus ulos oikealle.

Vasempaan ei ehditty laukata ja kun meille lopulta riitti niin kello oli jo paria vaille tasan. Ei loppuraveja vaan suoraan käynnit pitkin ohjin. Käveltiin siihen asti että lapset poneineen tulivat maneesiin. Ihan loput talutin koska päälle vedetystä takista huolimatta tuli kylmä. Maneesissa niukasti plussalla ja ulkona suunnilleen sama.

Ei ollut kovin ihanaa ja tunti oli taas aavistuksen tylsä. Tarvitsisin joko monipuolisempia tehtäviä tai vielä enemmän ajateltavaa kuskille (eli enemmän huomiota ja huutia).

Ongelmia:
löysä ratsu
vaikeat väistöt
tunnin teema ei oikein toteutunut meillä

Parannusta:
vasemmassa kierroksessa oli helpompi väistää
suoralla eteni ok

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora