torstai 16. huhtikuuta 2015

Vaihtelevaa menoa vaihtuvissa olosuhteissa

Torstaina sain jatkaa Lidalla. Aloitettiin vähän aiemmin itsenäisellä verkalla että ehdittiin ennen pimeyttä. Keli ei suosinut ja alkuun vihmoi räntää niukasti plussan puolella. Mentiin silti kentälle. Ratsukoita meidän tunnilla oli 4. Vaikka Lida oli ollut kentällä eilenkin niin silti alkutunnista piti kauhistella ohi ajavia autoja.

Alkuverkoissa ei ollut mitään ihmeellistä. Lida liikkui kivasti eteen, ei ihan apujen välissä. Puomeille paikat ei osuneet, joten juostiin niistä yli vähän miten sattuu. Otettiin laukassa muutama ohjattu spurtti ja hyvin lähti. Takaisinkin tuli ihan ok.

Lentävä puomi, osa 1.


Osa 2.
Ekana tehtävänä tultiin ravipuomeja ja ristikkoa. Ensin puomeilla aloittaen, välissä laukka ja ristikko. Laukka ei alkuun noussut ollenkaan, sitten parani. Nousi pääosin oikein mutta välillä hypyssä vaihtui vääräksi. Ponnistuspaikat oli kamalia kerta toisensa jälkeen. Toiseen suuntaan meni jarrutus alkuun tiukille ennen puomeja. Kertaalleen oltiin lähestymässä kunnon ampauslaukalla kun tamma säikkyi jotain kaukaa parkkipaikalla. Voltti alle ja uusi lähestyminen. Vikalla kierroksella parannettiin hyvin. Vaikka kolisteltiin ristikkoon monesti niin se ei tainnut pudota.

Sitten hypättiin suora linja pystyltä okserille. 21 metriä. Me mentiin viidellä, muut tuli kuudella. Tultiinkohan kerran vai kaksi mutta nämä oli meidän tunnin huippuhetket. Esteet puhtaasti, tasaisesti, edeten ja hyviin paikkoihin. Sitten alkoi alamäki vaikka keli parani parhaimmillaan lähes aurinkoiseksi.








Tultiin kaarevat linjat kumpaankin suuntaan pisarakuviolla, yhä 21 metrin väleillä. Ekalla kierroksella hankalin este eli ykkönen taisi pysyä ylhäällä mutta keilattiin loput 3. 5 askelta ei oikein mahtunut ja meno oli muutenkin tosi epätasaista. Jälkimmäiseen kierrokseen keilattiin kahta ekaa ja saatiin lukemattomia sakkokierroksia. Vasta kun ope laittoi apupuomin niin päästiin ykkösestä puhtaasti yli. Lopulta kun saatiin jatkaa tehtävää eteenpäin niin kolmannelle tuli niin holtiton hyppy että Lida juoksi vikasta pystystä kahdesti ohi. Enkä ehtinyt estää. Jälkimmäisellä kerralla palattiin rauhassa esteen eteen katsomaan että tästä pitäisi mennä yli. Seuraavalla yrityksellä Lida stoppasi kolmoselle ja keikahdin satulasta kaulalle. Älä tuuppaa! Lyhennä laukkaa, keulaa ylös. Raippaa en tainnut käyttää vielä tämänkään jälkeen. Uudella yrityksellä päästiin yli ja osuttiin myös vikalle. Taisi kummatkin pysyä vielä pystyssäkin.





Ope oli samoilla linjoilla meidän kanssa. Tähän on hyvä lopettaa. Ei kerjätä ongelmia. Kellään ei mennyt erityisen hyvin. Mikäli lisää ongelmia tulisi loppuisi valo kesken korjata. Siis otettiin loppuravit. Eikä tamma vieläkään ollut kunnolla avuilla vaan rentoutui ja pyöristyi tuntumalle vain hetkittäin. Liikkui kyllä eteen. Eikä onneksi enää välittänyt autoista.



Vikaksi tamma ei oikein kestä jäädä mutta edellä kulkee ihan nätisti. Matkalla talliin säikähti vielä tuulessa heilahtanutta ovea.



Tämän tunnin jäljiltä ei kumma kyllä harmittanut yhtään. Tällaista nyt vain joskus sattuu. Pysyin tehtävilläkin tyynenä enkä turhautunut vaikka pudotettiin ties kuinka paljon. Päivän positiivinen oli että ope kysyi lähtisinkö mukaan championaatteihin! Minä kun luulin ettei mua päästettäisi ulkopuolisiin kisoihin. Harmi vaan että sille viikonlopulle on jo muuta ohjelmaa sovittuna.

Ongelmia:
kaksi ohijuoksua ja pysähdys
aika epätasaista suoritusta
alkutunnin lievät säikyt

Parannusta:
päästiin muutama este puhtaasti yli
kuski pysyi kyydissä
ei pukkeja

Nooralle kiitos kuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora