torstai 23. huhtikuuta 2015

Ihastumassa Lidaan

Torstain estetunnille sain Lidan kuten arvelinkin. Tamma oli jo edellisellä tunnilla hommissa. Meidän tunnilla ratsukoita oli 4 ja lähdettiin pihalle hirveään viimaan hyppimään erikoisesteitä kuten arvelinkin. N. +7°C mutta ei kovin lämpimältä tuntunut. Takin jätin ihan suosiolla pois kun oli turvaliivi.

Vähän yllätti ettei tuuli horjuttanut Lidan maailmankuvaa. Kamalinta oli tuulessa itsekseen avautuvat postilaatikkojen kannet, trampoliinilla hyppivä lapsi ja kypäräni lipan heilahduksesta kuulunut ääni. Näistä tamma vähän jännittyi mutta mitään pukkeja tai pakoyrityksiä ei ollut nähtävissä. Pelottavasta kulmasta kuljettiin pitkin ohjin käynnissä ilman ongelmia. Ravissa meinasi jännittyä samassa paikassa niin otin käyntiin ja löysäsin tuntumaa hieman. Taas selvittiin oveluudella eikä tarvinut pakottaa.

Alkutunnin esteet arvelin ihan oikein mineiksi. Vaan kyllä ne siitä sitten nousivat, johonkin 80 senttiin. Meillä oli yhä ongelmia saada laukat vaihtumaan. Keskityin vaihtoihin niin paljon että unohdin itsekin jännittää erikoisesteitä. Vaan eipä niissä ollut mitään jännitettävää. Alkuun hypittiin niitä yksitellen tai pienissä pätkissä. Ihan alkuun ei taidettu pudottaakaan mitään.

Lida kyllä hyppäsi kivasti eikä tuijotellut erikoisesteitä yhtään. Eikä edes keilattu tavalliseen tapaan ihan kaikkea. Kerran mentiin ohi kun herpaannuin pahasti. Yksi huonompi aloitus tuli kun yritin lyhentää liikaa. Rupean ihastumaan Lidaan. Ei ole Fossia kohtaan ollut tällaisia tunteita.

Oma versio päivän tehtävästä.

Ongelmia:
yksi ohijuoksu kun kuski herpaantui täysin
jokunen pudotus

Parannusta:
ei pukkeja
Lida pelasti välillä
monta hyvää kierrosta
muistin 14 hypyn radan
ei tuijottanut erikoisesteitä yhtään
ei ollut erityisen kauhuissaan mistään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora