perjantai 3. huhtikuuta 2015

Laitan taskuun ja vohkin

Pitkäperjantai oli kivasti vapaa ratsastukseen. Itsenäinen Harmonialla, ennen tunteja. Hoidin raippa kädessä ja normi alkukiukkujen jälkeen tamma tasottui asialliseksi. Kerrankin kun oli hyvin aikaa niin selvitin hännänkin. Heppa vaan olla möllötti.

Keli oli pari astetta plussalla. Kenttä oli aika märkä, ehkä 15 x 30 metriä oli kuivana. Yritin sitten pysytellä kuivalla alueella. Laukassa mentiin kyllä puolikasta uraa pitkin. Ekassa laukannostossa pukitti ja kun komensin niin sain toisen pukin protestiksi. Enempiä ei tullut ja oli selvästi mielissään kun vähän spurttailtiin ylimääräisiä virtoja vähemmäksi.

Ei tehty mitään kovin erikoista. Siirtymiä. Meni aika kivasti. Tamma oli tasainen ja eteni (oli kannukset apuna). Siirtymät alaspäin olisivat voineet olla pyöreämpiä ja peruutukset oli aika juurtuneita aloilleen.

Lopuksi huijasin vähän laukanvaihtoja. Ensin siis opetin tehtävän tammalle. Mentiin kahdeksikkoa. Ympyrä vasemmassa laukassa. Pysähdys. Ympyrä oikeassa laukassa. Pysähdys. Tätä jokunen kierros. Kun sitten jätin pysähdykset välistä niin sain vaihdot. Useamman kerran jopa. Lopulta vähän ennakoi ja laatu ei ollut ihan priimaa kun ei oltu suorina. Mutta vaihtoipa kuitenkin. Olinpa ovela.

Lähes koko aika saatiin olla keskenämme. Välikäyntien aikana kävi toinen hevonen pyörähtämässä kentällä.

Ongelmia:
alkuun taas kiukutteli hoitaessa
peruutukset oli aika juurtuneita

Parannusta:
pärjään tammalle
osaan vetää oikeista naruista että saan sen toimimaan
onnistuttiin tekemään laukanvaihtoja
tekee mut onnelliseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora