perjantai 13. helmikuuta 2015

Vallan vasenta laukkaa

Perjantainakin Harmonia oli muissa hommissa, joten sain taas vaihtoehtoisen ratsun. Tällä kertaa ratsuksi osui Pena. Vasta toista kertaa tämän kimoruunan kyytiin.

Hepo oli tallissa asiallisesti, vähän hyöri harjatessa. Keli oli nollissa ja ratsukoita oli tunnilla 6. Jätin varustuksesta piuhat pois kun en tajunnut että niitä on käytetty nyt kuurina kaikilla kuskeilla. Ei juoksutettu ketään hakemaan niitä meille. Kuolaimet oli samaa viisipalaa kuin ekalla kerralla Ekun kanssa.

Alkutunti tehtiin kulmaan voltteja. Pena tuntui suorilla kiemurtavan vielä Harmoniaakin pahemmin. Hepo ei kovin pää pystyssä kulkenut. Pyöristyi välillä ja tuntui painuvan pikemminkin etupainoiseksi. Käynnissä nyökkäsi tuntuman pois ja sen jälkeen ratti oli vielä pahemmin hukassa. Ope ohjeisti kehumaan hyvistä yrityksistä ja yritin muistaa tämän.

Riemuitsin suuresti kun ei tehty raviväistöjä. Pena ei ollut muistini mukaan mikään väistöihme. Tänään tehtiin laukannostoja. Jotain oli jossain mutkalla sillä me saatiin aikaiseksi lähinnä vain vasenta laukkaa. Käynnistä nostettiin. Vasen kierros oli sitten odotetusti helppo. Lopuksi nostettiin vielä oikeassa kierroksessa laukka. Sain luvan nostaa ravista ja heti tuli oikein. Se riitti ja otettiin riski että tuli tuurilla.

Ei tämä kamalaa ollut muttei mitenkään helppoakaan. En oikein päässyt ruunan nappuloista jyvälle.

Ongelmia:
oikean laukan nosto
suoraan meno
tuntuma käynnissä

Parannusta:
ihan hyviä pätkiä
ravissa rentoutui hetkittäin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora