lauantai 28. lokakuuta 2017

Räntää vasten kasvoja ja kenttä jäässä

Lauantaina menin estetunnille Hempalla. Paitsi että kenttä oli jäässä eikä voitu hypätä. Ope kysyi että tahdotaanko koulua vai puomeja. Toivoin puomeja ja niitä tuli. Ratsukoita tunnilla oli 4 ja keli oli märkä. Ensin vihmoi vettä, myöhemmin muuttui teräväksi rännäksi. Kentän pinta oli kuitenkin vielä hiekalla.

Hemppa oli alkuun aika epämotivoituneen oloinen. Kulki pää kenossa tuulta vältellen. Oli kyllä ollut jo tunnin hommissa. Asettui kuitenkin avuille alkuverkassa. Ei tehty mitään kovin ihmeellisiä, hölkättiin askellajit läpi. Oikea laukka oli kankeaa eikä rullannut kovin lennokkaasti.

Päivän tehtävänä tultiin kolmen maapuomin yli laukassa kaarevilla linjoilla. Metrimäärä jäi epäselväksi mutta reippaalla laukalla väleihin tuli meillä 5 askelta. Hemppa säätyi hyvin muttei aina ollut kovin rento. Myös 6 ja 6 onnistui helposti. Ekan kerran kun piti ottaa 7 niin väleihin tulikin 8. Ope laski jälkimmäiseen jopa 9. Ilman raviaskelia. Pääosin osuttiin ihan hyvin puomeille koska Hemppa säätyi niin hyvin. Tasaisuus kärsi. Näitä siis molempiin suuntiin.

Lopuksi tultiin vielä 5 ja 6 askelta. Vasen kierros ok ja oikea menikin sitten ihan höpöksi. Naamaan satanut räntä ei helpottanut. Lopulta ei meinannut tulla enää viittä askelta ekaan väliin vaan tuli aina kuudes. Kun askeleet sattuivat kohdilleen niin tultiin väärässä laukassa. Yritin vaihtaa lennossa muttei Hemppa halunnut. Nyt kuitenkin sain ratsun näppeihin ja oikea laukka parani huomattavasti. Lopulta tirvaisin kunnolla eteen, eka väli meinasi jäädä ahtaaksi ja toinen todella ahtaaksi mutta askelmäärät menivät oikein. Nyt löytyi vihdoin myös rento ja rullaava oikea laukka. Viime metreille tuntia.

Loppuraveissa ratsu olikin sitten tämän jäljiltä taas hyvä.

Ongelmia:
laukka rullasi alkuun aika huonosti
ei ollut laukassa kovin rento

Parannusta:
laukat säätyivät hyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora