tiistai 3. lokakuuta 2017

Ensimmäinen vuokraheppakokelas etelässä

Tiistai-iltana ajelin pimeässä sateessa (+7°C) puolisen tuntia Nurmijärvelle testaamaan ensimmäistä vuokrahevoskokelasta eteläisemmässä Suomessa. 10-vuotias trakehner-ruuna. Tarjolla koulukäyttöön.

Olin ajoissa paikalla, omistaja ei. Laittoi viestin että voin kysyä talllista mistä hevonen ja harjat löytyvät. Menin sitten omatoimisesti harjaamaan ruunaa. Ihan rauhallinen tapaus. Sekä ihanan puhdas. Häntä liukkaana selvitysaineesta ja harja nypitty tasapitkäksi ja -paksuksi.

Omistajan tultua ratsu sai varusteet niskaan ja talutin sen maneesiin. Omistaja kiipesi ensin itse kyytiin ja ratsasti itse. Tasainen ja kuuliaisen näköinen. Reipas muttei erityisen lennokas. Taivuttelivat ja menivät vähän väistöjä.

Kun oli oma vuoroni kiivetä kyytiin niin omistaja oli pelotellut hyvin mitä kaikkea humma voi tehdä. Selkään ei kannata mennä silloin kun ovella on liikennettä ja sisäohja kannattaa olla tuntumalla. Ei ollut ongelmia.

Kävelin ensin hetken puolipitkällä ohjalla. Sitten tuntumalla. Vähän taivuttelin. Ratsu oli käynnissä hetken omistajan jäljiltä tasainen, myöhemmin rupesi epätasoittumaan. Kamalimpia olivat pysähdyksemme. En saanut istunnallani kerrottua seis. Tuli siis rumasti kättä vasten sekä käynnistä että ravista. Omistaja kyseli että nykiikö ohjia. Taisin olla koeratsastuskankea, sillä en kiinnittänyt sellaiseen huomiota.

Osa ohjeista oli hieman omituisia. Taivuta kaarteisiin. Valmistele tehtävät. Ehkä sitten ratsastin poikkeuksellisen huonosti? Tein siirtymiä. Käynnistä seis ja käynti-ravi. Ihan ok muttei kaikista soljuvinta. Ravissa oli tasaisempi. Myös harjoitusravista parit väistöt. Aavistuksen työlästä vaikka väisti kyllä. Ei reagoinut pohkeisiini niin hyvin kuin olisin toivonut. Muutamat loivat kiemurat ja lävistäjillä vähän eteen. Avoketta molempiin suuntiin.

Laukat nosti molempiin suuntiin helposti. Laukka oli rentoa ja pyöreää (tai siltä se ainakin tuntui). Laukassa oli kiva olla. Yksi minisäpsy hepalle ovipäässä tuli ja astui askeleen verran sivuun. Ei ongelmia. Tällä olisi ollut kiva lähteä kiihdyttelemään mutten sellaista viitsinyt lähteä kokeilemaan. Pari kertaa ennakoi ja pudotti raville. Nosti laukan kuitenkin kuuliaisesti takaisin.

Loppuraveissa sai antaa venyttää pidemmälle ohjalle eteen alas. Piti myös huolehtia että taipuu sisään. Tässäkin rupesi itse ehdottelemaan käyntiä, käskin aina takaisin raviin. Kävelin useamman kierroksen ja kun olin valmis niin vielä pari kierrosta taluttaen. Tuli sellainen olo että riittää tämän selässä.

Taluttaessa oli fiksu eikä ratsaillakaan tehnyt mitään mutta omistajan kommentit että säikähtäessään saattaa taluttaessa juosta päälle ja maneesissa poistua paikalta niin nopeasti etten pysy kyydissä eivät lohduttaneet. Eikä tällä pääse hyppäämään, joten päädyimme lopputulokseen että molemmat jatkamme etsintöjä omilla tahoillamme.

Ongelmia:
pysähtymiset
käynnin epätasoittuminen
ei ollut kovin herkkä vastaamaan pohjepyyntöihini

Parannusta:
maneesi
reagoi istuntaan kivasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora