lauantai 14. lokakuuta 2017

Estetunnilla pikkujumppaa ja kiintiökielto

Lauantaina olin taas Hempan kanssa estetunnilla. Pilvinen +6°C ja 3 ratsukkoa. Hemppa oli jo edellisellä tunnilla hommissa, joten pitkästä aikaa näin sen liikkuvan jonkun muun kanssa. Kaula tosiaan taipui herkästi oikealle ja laukat rullasivat huonosti.

Alkuverkassa mentiin puomien yli, sitten tultiin kavaletteja ravissa ja laukassa. Homma oli ihanasti näpeissä ja sujui oikein kivasti. Tultiin sitten taas osina tunnin esteet ja lopuksi ratana. Saatiin hypätä ensin pikkukorkeudella eka kierros. Jotain väärää laukkaa sinne taisi vielä jäädä. Mutta muuten kivan sujuvaa ja tasaista ja kaikki paikat olivat kohdillaan. Tästä ope meitä kehuikin.

Saatiin sitten vielä toinen korotettu kierros. Homma meni pipariksi heti alkumetreiltä eikä osuttu enää hyvin kavaleteille. Kolisteltiin siinä ja tuli käsky aloittaa uudelleen alusta. Ei mennyt juuri paremmin mutta jatkettiin pystylle. Askel ei sopinut yhtään ja Hemppa pysähtyi. Nyt en ehkä itse tehnyt ihan pahinta jäätymistä mutta toimin kuitenkin huonosti. Toisella kerralla yhä huonohkoon paikkaan mutta yli. Seuraavana vuorossa oli linja, johon otettiin 5 askelta (18 m?). Ekalle Hemppa suunnitteli jo kieltoa mutta sain jarrutuksen jälkeen maaniteltua sen yli. Sen jälkeen loppurata oli sujuva.

Käsky kävi vikan kavalettilinjan jälkeen jatkaa ekalle pystylle uudestaan. Enkä vieläkään osannut ratsastaa siihen kunnolla. Kaarteessa rytmille kävi jotain. Kadotin paikan, ajoin eteen, ratsu piteni ja lopulta tökkäsi pikkuaskeleen juureen. Toistettiinkohan kolmesti. Lopulta sain rytmin pidettyä samana ja tuli oikein kaunis hyppy hyvästä paikasta. Yli mentiin joo mutta itseluottamus mureni oman tohelointini myötä. En tajua mitä rupesin höseltämään. Tähän kuitenkin lopetettiin ja olo oli kaikkea muuta kuin luottavainen huomisen suhteen.

Loppuverkassa Hemppa oli taas oikein hyvä. Energinen, rento, tasainen ja aktiivinen. Taipuisa ja kuuliainen. Loppukäynnit käytiin peltolenkin kautta.

Ongelmia:
muutamat väärät laukat
yksi kielto
esteiden noustua rupesin tuuppailemaan ja rytmi katosi

Parannusta:
alkutunti meni ihanan tasaisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora