torstai 30. maaliskuuta 2017

Keveää kevättä korkeuksilla

Torstaina aurinko paistoi lämpimästi vaikka keli oli vain pari astetta plussalla. Kenttä oli kuivunut jo oikein hyväksi ja estetunnille tuli vain 2 ratsukkoa. Kasattiin 3 pystyä 6,5 metrin välein, yksittäinen pysty ja lävistäjälle okseri. Ratsukseni sain onneksi taas Listran.

©Krista
©Krista
Vaikka tallille lähtö viivästyi niin olin kerrankin ajoissa kentällä. Alkuun ope taas kyseli vaikeita ja rupesi harmittamaan kun en osannut vastata ja ope tuskastui. Ehkä ope huomasi että rupesi oikeasti harmittamaan ja sitten saatiin vähän kiltimpää kohtelua. Listra toimi kivasti ja kun otin ohjat käteen niin myös suht lyhyenä. Eilinen taisi auttaa.

©Krista
©Krista
Alkutunti tehtiin siirtymiä ja Listra oli lyhyt, energinen ja kuuliainen. Saatiin paljon kehuja. Kun pohjatyö oli tehty hyvin niin hyppääminenkin oli helppoa. Alkuun ravissa, sitten laukassa yksittäistä pystyä. Vääristä laukoista ei tullut sanomista. Olin jopa mielissäni siitä että kerran Listra tarjosi oikean laukan vaikka vasemman olisi pitänyt säilyä. Este taisi nousta jo verkkaillessa lähelle metriä. Turvaliivin hain silti vasta myöhemmin päälle.

©Krista

Pienen tauon jälkeen jatkettiin hyppäämällä miniratoja. Sarjaa, pystyä ja lävistäjäokseria parilla erilaisella kuviolla. Sarja tultiin ensin oikealta ja siinä Listra vähän kiihdytteli. Myöhemmin vasemmassa kierroksessa päästiin se paremmin ja sain oltua kädellä elävämpi. Liekö sitten kumpi syy ja kumpi seuraus.

©Krista
©Krista
Listra suoritti siististi. Ei koskettu puomeihin koko tunnin aikana ja kaikesta mentiin innolla yli. Kertaalleen vähän liiankin innolla ja tamma lähti kiikuttelemaan ensin pystyn, sitten jumpan jälkeen. Käsky tuli ottaa käyntiin ja alusta uudestaan. Hyvä käsky ja sitten päästiin taas kontrollissa.

©Krista

Esteet nousi ja meni kivan varmasti. Kun käännettiin hyppysuunta niin ekalla kerralla okserin takapuomi oli puoliksi alhaalla. Korkeutta oli varmaan noin metri mutta hyppy tuntui ihanan pikkuiselta. Isojen hyppyjen kierroksia tuli useampi ja siitäkin okseri vielä nousi. Viimeiset 2 kierrosta takapuomi oli lähemmäs 120 cm ja etupuomi 80. Pystylle mittasin n. 105 cm. Aika oikealle kantaten mentiin okserista yli ja sen jälkeen kaarre oli vähän epätasapainossa ja minä kasailin ohjia. Luotin kuitenkin Listraan ja ylihän me mentiin. Ponnistuspaikatkin oli tänään sangen hyviä.

©Krista
©Krista

Loppuraveissa Listra ensin hetken kipitti mutta sitten rauhoittui ja tuli aivan tosi kevyeksi edestä. Vautsi! Kysyin kommentteja niin ei kuulemma ollut ihan luotiviivalla mutta sitten loppui työstöaika enkä päässyt viilaamaan sitä enää kuntoon. Kuulemma kuitenkin paljon paremmin kuin yleensä. Oli jopa Listraksi taipuisan tuntuinen.

©Krista

Loppukäynnit käytiin laavulla ja tultiin yläreittiä takaisin. Polut oli vielä ihan jäässä mutta pysyttiin pystyssä.

©Krista

Hyvin lohduttava tunti viimeviikkoisen jälkeen. Pohdin jo että viis kisoista jos pääsen kuitenkin hyppäämään Listralla treeneissä. Ihan tällaisia hyppytunteja ei minulle oikein muualla ole tarjolla. Listra osaavana on minulle myös loistava opetusmestari näihin hommiin.


©Krista

Ongelmia:
alkutunnista keljutti
oikea kantapää nousi
kertaalleen Listra vähän kiikutti
oikea laukka oli yhä vaikeampi saada esteeltä

Parannusta:
kenttä oli oikein hyvä
ratsu oli lyhyt, tasainen ja kuuliainen
loppuverkassa oli ihanan kevyt edestä

Anni ja ope kuvasivat menoamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora