maanantai 4. elokuuta 2014

Viimeistelytreeni ekoihin kisoihin

Koulutunnin jälkeen meno jatkui lyhentämällä jalustimia 6 reikää (minimiin). Koulusatulalla edelleen. Hookin jatkoi hyppyhommiin. Kiva olisi silläkin hypellä taas joskus.

Heti alkuverkassa Tytsy hukkasi äskeisen loppuverkan rauhallisuutensa ja esitettiin taas kunnon vauhtiravia. Ja sitten vauhtilaukkaa. Alkuverkassa myös voltattiin pienesti käynnissä ja ravissa kumpaankin suuntaan. Pitäisi keskittyä taivuttamaan vielä huolellisemmin läpi. Nyt taisin liikaa hätäillä vain volttaamaan reippaasti. Mutta kääntyi hyvin.

©Krista

Esteitä kentällä oli useampi, tällä kertaa tynnyrit sekä pressu erikoisesteinä. Päivän ekana hypättiin okseria. Me vähän laakana. Tuli ainakin yksi roikaisu. Tokana hypättiin porttia. Se meni vähän paremmin. Pressuesteen kävin näyttämässä. Esteen eteen, peruutus, uudestaan eteen, peruutus ja käynnissä pienet voltit esteen eteen kummastakin suunnasta.

©Krista

©Krista

Sitten loikittiinkin jo ensimmäinen rata. Ensimmäinen haaste oli saada ratsu portista kentälle. Muut siis odotteli parkkiksen puolella omaa vuoroaan. Tytsy peruutti vain kauemmas. Tovi siinä keskusteltiin tilanteesta että mikä on suunta. Olen ihan tyytyväinen että saatiin hoitaa tilanne Tytsyn kanssa kaksin. Lopulta istuin rentona juuri tekemättä mitään. Ohjat lähes nollatuntumalla, pohkeet lähes irti niin päästiin kentälle ihan rennosti.

©Krista

Sarja oli n. 60 cm, tynnyri samaa luokkaa. Okseri ja portti ehkä reilu 70 ja pressuokseri jotain siltä väliltä. Haasteena tässä oli tiukat tiet. Okseri ekana, siitä 90 asteen käännös oikealle tynnyrille. Kakkonen tuli Tytsylle ihan hyvästä tiestä huolimatta yllätyksenä. Arpoi kummalta puolelta menisi ohi. Ensimmäisen luikahduksen onnistuin estämään mutten toista joten vasemmalta livahti. Pysyin kuitenkin tiiviisti kyydissä. Uusi lähestyminen ja menin suosiolla ravissa yli. Kaarre levisi vähän pitkäksi ja pressulle tultiin hieman vinossa. Vasemmalle kääntyi paremmin ja portti tuli helpommin. Ennen sarjaa tajusin lyhentää ja siitä selvittiin ihan nätisti. Lopuksi tynnyri vielä uudestaan, tällä kertaa osuttiin.

©Krista

Radan jälkeen tuli kysymys että huomaanko hevosen kulkevan käsijarru päällä. Vastasin että himmailin menoa itse. En halunnut toista kieltoa ja oltiin parissa kohtaa ravissa. Päätin siis ratsastaa seuraavan kierroksen sujuvammin.

©Krista

Estejärjestys vähän vaihtui. Ekana sama okseri, tynnyri jätettiin välistä ja hypättiin pressu, portti, sarjan paikalle tullut pysty, tynnyri ja loppuun pressu uudestaan. Korkeus oli n. 80 (jos ei vähän ylikin?) paitsi tynnyri pysyi matalana. Nyt mentiin reippaammin. Ykkönen putosi ja viimeinen kaarre tynnyrin jälkeen levähti jo tosi pahasti. En luovuttanut ja Tytsy hyppäsi pressuokserin ihan vinosta. Mutta puhtaasti yli! Sakkona tultiin ykkönen. Pudotettiin se vielä jokusen kerran, joten useampi sakkokierros. Lopulta ohje oli että reippaasti suoralle, ota vähän takaisin ja nosta edestä ja sitten ratsasta eteen (tai jotenkin noin) ja se auttoi. Nyt nosti takasetkin yli asti.

©Krista

Lopuksi hypättiin kaikki okseria. Nousi pikkuhiljaa. Meillä meni aika monta hypytöntä kierrosta kun estettä säädettiin. Tytsy meni lujaa mutta taisi viimeistään tässä vähän väsähtää. Kertaalleen loikkasi ihan juuresta puhtaasti, kertaalleen niin kaukaa ettei ollut onnistumisen edellytyksiä vaan pudotettiin. Tuli puhtaitakin kierroksia. Sitten rupesi pudottelemaan etusillaan. Lopulta kuitenkin taas puhtaasti yli. Viimeisille hurjille taisi vielä nostaa, lopuksi oli n. 98 cm. Meille siis ehkä 5 cm vähemmän?

©Krista

©Krista

Loppuravit Tytsy alotti taas ravurivauhdilla. Vaan taas kun vain rentouduin selässä niin ratsu hidasti. Ohjista vetämättä. Tämän kun aina muistaisi. Ja saisi Tytsyn malttamaan kuuntelemaan. Loppukäynnit käytiin maastossa, täysin rauhallinen ratsu.

©Krista

Sukkula yli.
©Krista

Tämän perusteella lähden aika luottavaisin mielin kisoihin. Kisaradat tuntuu varmasti tämän jälkeen helpoilta. Tuskin on erikoisesteitäkään niin pienissä luokissa (60 - 70 ja 80).

©Krista

Ongelmia:
jokunen pudotus
yksi ohimeno
on mennyt joskus vähän paremminkin
alkuverkoissa pitäisi säätää laukka vielä paremmin haltuun
päälle 90 cm näytti isolta
ei malttanut seistä aloillaan
ei meinannut mennä ekalla kierroksella kentälle

Parannusta:
rohkeasti hyppää
kuski pysyi hyvin kyydissä kiellossa

Videokooste:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora