perjantai 15. elokuuta 2014

Ratsunvaihtopäivä

Perjantaina mahduin tunnille ja ratsuksi luvattiin kuntoon tullut Tytsy. Keskiviikon kisat jäi siis välistä ep:n ratsun takia. Tamma oli saanut lepäillä ja eilen oli juoksuttaessa ollut ok. Vaan tänään kun hyppäsin kyytiin niin huomasin heti että ottaa oikealla etusella paljon lyhyempää askelta. Jaloista ei löytynyt tunnustelemalla vikaa eikä selästäkään. Ilman satulaa sama vaiva. Eli ratsu talliin ja pikaisen arpomisen jälkeen tilalle Sokeri. Samalla Sokeria ehdotettiin sunnuntain kisaratsukseni. Ratsukoita tunnilla taisi olla n. 6.

Siitä olikin jo aikaa kun viimeksi olin ollut Sokerin kyydissä. Takakontista kouluraippa lisävarusteeksi. Ja kivastihan se liikkui. Opelta tuli kehuja ettei näyttänyt yhtään puskemiselta. Muistelen että aiemmin Sokeri on ollut edestä matalampi (ja paremmin luotiviivalla) mutta nyt liikuttiin kuitenkin energisesti eteen. Vähän vino se toki oli kuten useimmat hepat (ja kuskit).

Mentiin taas aika peruspyörittelyä. Omin lupineni tein vähän siirtymiä ja peruutuksia että olisin saanut etuosaa kevyemmäksi. Laukannostot oli tosi nättejä. Laukassa sai ratsastaa eteen. Ravissakin venytti hienosti, tosin vähän pystypäin. Eikä ihan ilmaiseksi antanut. Mutta pääosin meni kilteillä pyynnöillä. Mm. Pönälle piti alleviivata paljon selvemmin.

Tehtiin myös siksak-väistöjä. Kummallista että kumpaankin suuntaan oli helpompaa päästä pois uralta kuin sinne takaisin! Säilytä tahti ja huolehdi ettei tamma ennakoi. Vähän pidempään väistöjen välillä suoraan.

Talvella tykkäsin Sokerista Tytsyä enemmän mutta nyt Tytsyyn tottuneena osaan arvostaa omaa eteenpäinpyrkimystä. Sokeri jää siinä arvostelussa kauas Tytsyn taa. Mutta ihanan tasainen ravi oli tälläkin istua. Tytsyn jälkeen tuntui pieneltä, n. 155 cm korkea ja Tytsyä muhkumpi. Sokeri jatkoi vielä hommia.

Ongelmia:
taivutukset alkuun aika nahkeita
hepan oma eteenpäinpyrkimys

Parannusta:
väisti kivasti uralta pois
laukannostot oli hienoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora