maanantai 18. elokuuta 2014

Kimokiemurtelua kuusivuotiaalla koulutunnilla + vauhtimaasto

Maanantaina tuli päivällä reippaasti vettä ja pelkäsin estetunnin puolesta. Koulutunninkin suunnittelin jo meneväni ilman satulaa. Heppalistaa menin tänään katsomaan ihan uudenlaisella uteliaisuudella. Siinä luki Pena (oikealta nimeltään Silver). 6 v latviasta tuotu luullakseni ylikorkea poni. Ruuna. Ei ollut esteitä vaan koulua ja maasto. Ei tainnut sataa, ainakaan pahasti.

Hoitaessa oli kiltisti. Taluttaessa ei ihan kuulolla mutta Tytsyä paremmin. Tuntui issikalta.

En muista mitä kaikkea koulutunnilla tehtiin mutta pidin satulan ja pohkeenväistöt oli vaikeita. Ei tainnut tajuta mitä halusin. Mutta samaa ongelmaa on ollut muillakin kuskeilla. Muutenkin luikerteli menemään. Koulutunnin jälkeen ei ollut kovin onnellinen olo kun lähes kaikki oli niin hankalaa.

Siitä oli hyvä jatkaa suorilta maastoon päästelemään. Pena olikin täydellinen maastomopo. Ei tuijotellut mitään, kuuliainen ja sopivan virkku. Mutta tosiaan mopo, sillä laukassa rajotin meni päälle eikä pysytty etujoukkojen vauhdissa. Kellotin 44,6 km/h, mopovauhti. Mutta tällainen maastoreissu oli juuri se, mitä tuollaisen koulutunnin jälkeen tarvitsin.

Ongelmia:
otin tarhalangasta sähköiskun
kentällä heppa oli luikero
väistöt tosi hankalia
maastossa laukkavauhti loppui kesken

Parannusta:
suoralla kulki kivasti
laukkasi ok
pyöristyi hetkittäin itsestään
täydellinen maastoratsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora