maanantai 28. huhtikuuta 2014

Harmonialla koulu paremmin kuin esteet

Maanantaina oli ensimmäinen tuplatunti kun estetunnit alkoi. Ensin oma koulutunti alle ja esteet heti perään. Kivasti sain mennä kummatkin tunnit Harmonialla. Tällä kertaa tamma tervehti hirnumalla.

Koulutunnin suhteen olin vähän skeptinen kun tunnin piti yksi tuntilaisista (alalle opiskeleva). Vaan osasikin piiskata juuri sopivasti. Tykkäsin kovasti. Kouluosuus meni hyppyjä paremmin.



Kaikki kuvat ©Krista.






Estetunnin piti H:n omistaja. Me Harmonian kanssa vähän roiskittiin menemään. Tiesin että ei mene hyvin mutten osannut sanoa miksi enkä siten korjata. Korjausohjeet ei olleet mulle tarpeeksi täsmällisiä.



Okserin ja pystyn väliin piti jäädä voltille kun homma ei sujunut. Pyörittiin siinä enkä tiennyt mitä pitää tehdä toisin. Käsky kävi aina että uusi voltti ja uusi. Lopulta selvisi että hepo puskee ulkopohjetta vasten (kuten aina). Kun sen sain haltuun niin parani menokin hetkellisesti.

Pääosin ponnistuspaikat oli aivan päin honkia. Mutta tamma hyppäsi kiltisti ja pelasteli. Tosin välillä vähän kiihdyttelikin. Laukansäätely oli ihan hukassa. Toisaalta ei olla taidettu moista Harmonian kanssa koskaan treenatakaan.

Esteet nousi aika nopsasti johonkin kasikymppiin. Ihan puomi-kavalettitunti peruspalikoiden avuksi olisi oikein hyödyllinen. Sen verran olin kartalla että kun jumpalle laukka vaihtui välillä vääräksi niin tajusin korjata okserille.

 




Estetunnin jäljiltä oli käpälät kipeänä  Jotain meni siis pieleen. Hepo taisi kyllä olla vähän pitkä ja edestä raskaahko. Alkuverkan askellajit pitkin ohjin meni kivasti.





Loppukäynnit käytiin maastossa.

Ongelmia:
estetunnilla tuli kädet kipeiksi
oli aika pahasti vasemmassa ohjassa kiinni

Paranusta:
laukat nousi oikein
laukat vaihtui hyvin
estetunnin alun tasapainottoman hapuilun jälkeen meno parani loppuun

Kuvat otti Krista, videot Jenkka. Kiitän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora