maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ulkokauden alkua

Maanantaina olin väärässä kaupungissa päästäkseni hyppäämään H:lla. Samoin juna-aikataulujen takia en ehtinyt Aaltiksellekaan estetunnille. Mutta onneksi kuitenkin koulutunnille ja sinne meni hevostoivekin läpi. Sain jatkaa hommiin palanneella Karkilla. Toivoin kovasti että oltaisiin pihalla ja niin oltiinkin. +11°C ja aurinkoista. Karkki oli kuulemma eilen ollut ulkona kovin villi. Ei yllättänyt.

Ihan alku meni hyvin. Kunnes Karkki huomasi pelottavat pressut kulmassa. Niitä piti kyttäillä. Kuvioon kuului myös säännöllinen pään ravistelu. Ope käski pitää mahdollisimman tasaisen ohjastuntuman. Sitähän minä yritin. Pahimmillaan päänheiluttelun lisäksi tuli vähän kylkimyyryä, pientä poukkoilua ja yksi spurtti. Olin kuitenkin vakaasti kyydissä. Pohkeita käski ope. Yritin kovasti.

Tehtävät oli yksinkertaisia. Voltit kulmiin ja pitkille sivuille 4 askeleen käyntisiirtymät. Siirtymät venyivät monesti metrillä pitkiksi. Volteista hankalin oli pressukulma. Myös koirien haukku säikäytti herkän ratsuni. Onneksi ei poukkoiltu kenenkään päälle.

Käsistäkin tuli sanomista. En pysynyt kartalla kun vuoroin sanottiin että kyynärkulma, kädet alemmas, kädet eteenpäin ja sitten ne olivatkin liian edessä. Ohjia piti lyhentää että kädet olisivat paremmin. Tätäkään en ihan hahmottanut.

Laukat mentiin omilla pääty-ympyröillä. Meidän päässä oli 3 isompaa heppaa, toisessa päässä 4 ponia. Laukat meni kivasti. Vasen laukka taisi olla tänään meidän tasaisin askellaji. Oikeassa ei mennyt niin pyöreänä.

Ravissa loppuverkat meni aika kivasti. Hepalle tuli sen verran kuuma että tunnin jälkeen sai kevyen selkäpesun.

Ongelmia:
pään heiluttelu
söikkyily

Parannusta:
pysyin hyvin kyydissä enkä säikkynyt itse
ihanan kiltti hoitaa

Facebookin arkikuvahaasteen kakkoskuva: hevosvoimia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora