maanantai 10. helmikuuta 2014

Takaosakäännöksiä ja kiemurtelua


Maanantaina sain iltapäivästä tekstiviestin tallilta missä karsinassa Harmonia on. Päättelin tästä ihan oikein että saisin mennä sillä. Tallilla tosin huomasin että ihan oikeasta paikasta olisin tällä kertaa etsinyt ilman viestiäkin.

Hepan varusteet oli edelleen uudella paikallaan yksityisten puolella. Vasta tunnin jälkeen huomasin että satulan paikka on merkattu isolla H:lla. Löysin silti oikean satulan. Vaikka harmittavan vähän niitä opettelenkaan tunnistamaan. Tamma tuli tällä kertaa iloisena ovelle vastaan. Tähän asti sen on joutunut aina käydä hakemassa peränurkasta. Mutta siihen iloisuus loppui. Jalkojaan ei juuri heilutellut mutta hampaitaan louskutteli siihen malliin että olisi voinut tulla osumaa jos olisi ylettynyt. En taas tiedä että auttoiko oma huitomiseni tilannetta. Ekalla kerralla karjaisinkin. Itse harjaaminen sujui nätisti mutta satulaa vähän protestoi. Kaviot nosti ihanan helposti.

Ratsukoita tunnilla oli tänään vain 3. Keli oli nollassa. Kenttä oli aika märkä mutta sula. Rapakeli.

Tehtiin ohjattuja siirtymisiä, harjoteltiin suoraan ratsastamista ja mentiin kulmia takaosakäännöksillä. Tänään kiemurreltiin poikkeuksellisen paljon. Takaosakäännökset meni helposti. Ja lopulta asetuksetkin meni kivasti läpi. Siirtymät alaspäin olisin halunnut vielä paremmin pelkällä istunnalla, nyt joutui vähän vetämään. Kulmien ratsastus ei ollut ihan tasapainoisinta alkutunnista.

Alkutunnista tuli yksi säikkyloikkakin. En tiedä oliko hepo valppaampi vai minä jännittyneempi. Laitoin ekaa kertaa Hartsalle kannukset. Viimeksi kun en saanut takaosaa niin hyvin aktiiviseksi kuin olisin halunnut. Yritin sitten tietoisesti rentouttaa polvia ja reisiä eikä enempää loikkia tullut.

Laukat nostettiin lyhyeltä sivulta heti ympyrän jälkeen. Nousi ihan mukavasti. Kulmat ois voineet olla terävämpiä. Mutta tänään laukka rullasi ja laukkaympyrät kääntyivät helposti. Jes! Aiemmilta kerroilta tutut lapa edellä ulos liiraamiset jäi tänään kokonaan kokematta. Laukka oli jopa säpäkkää. Monesti tuntui siltä että hepo saattaisi pukittaa. Ei sitä kuitenkaan tehnyt.

Raveja menin välillä harjoitusistunnassa, välillä keventäen. Jälkimmäisten laukkojen jälkeen tehtiin vielä ravilisäyksiä pitkille sivuille. Lähti ihan ok ja pyytämällä sai lisää. Kertaalleen rikottiin laukalle. Nämä istuin harjotusistunnassa. Ois pitänyt kokeilla joku kerta keventäenkin. Yritin saada hepan pysymään pyöreänä ja tahdin säilymään. Tahtiin unohdin keskittyä mutta noin puolet lisäyksistä muoto säilyi kivasti.

Välikäynnit jäi tänään tekemättä. Loppuraveissa Harmonia rupesi painumaan aika matalaksi. Mutta hetkeä aiemmin se oli höyhenenkevyt ja asettui ihanan helposti kumpaankin suuntaan. Loppuverkassa meinasi tulla vähän herpaannuksia. Mutta tuollainen kevyt tunne olisi aina loistava! Käynnissä lopuksi tehdyt lävistäjät paljastivat että edelleen kiemurrettiin hieman. Eteen olisi oma korjaukseni.

Tunnin jälkeen tamma jaksoi edelleen vähän äkäillä. Nuuhkimisen suhteen olin vähän varuillani. Tuosta kun ei tiedä että haisteleeko seuraavaksi hampaillaan.

Voih, taas viikko seuraavaan maanantaihin.

Ongelmia:
tänään mentiin aika reippaasti
siirtymät alas olisi voineet olla vielä parempia
pientä kiemurtelua (uusi ongelma)
louskutteli tallissa
yksi säikkyloikka
vispasi häntää

Parannusta:
laukat
laukassa kääntyminen
keveni ja asettui helposti
ravissa oli säätövaraa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora