lauantai 1. helmikuuta 2014

Enneunista totta

Koulukisat jatkuivat vielä toisella radalla.

Kaikki taisi alkaa ht.netistä kun kuulin Auran blogista. Katselin Auran postauksia Niilosta ja ehkä tämän takia näin unta että lähdin Niilolla kisoihin. Tämän kun menin sanomaan ääneen ja tätiratsastajat vielä vähän yllyttivät niin sieltähän minä löysin itseni kisoista Niilon kanssa, jolla en ollut mennyt koskaan aiemmin. Hasardiratsu.

Alotettiin turvallisesti helposta C:stä. Ratsuni oli siis Niilo eli Espen, 2007 syntynyt virolainen ruuna. Vaaleanpunaruunikko (oma tulkinta). Korkeutta vähän päälle 150 cm mutta melko poni. Tämäkään tuskin oli käynyt koulukisoissa aiemmin.

Kannukset jätin pois koska kutsu sen salli ja menin raipan kanssa. Aidoissa raippa tuntui ihan hullulta koska en ole moiseen tottunut. Poni pyöristyi helposti ja liikkuikin. Oikein mukava ratsastaa. Tosin ennen vihellystä tämäkin yritti poistua aidoista.

Itse olin jo aika uuvuksissa. Kai se ihan hyvin meni. Ei rikkoja ja suht täsmällistä menoa. Parissa kohdassa ois voinut olla energisempi. Poni ei radalla ollut kovin pyöreä mutta eipä sitä tällä tasolla vaadita.

Tuomarin kommentit radan jälkeen oli positiivisia. Vaan prosentit oli lennättää selälleen. 65,278 %! Paperi alkoi kutosilla ja loppua kohti vaihtui seiskapainotteiseksi. Alakerrassakin oikeista teistä ja harmoniasta seiskat. Apujenkäytöstä 6 ja istunnasta 6,5. Ei nyt ihan Aapon muinaisiin huipputuloksiin ylletty mutta 16 ratsukon luokassa päädyttiin tällä menolla toisiksi. Ei siis kaduttanut yhtään lähteä kokeilemaan enneunia käytäntöön.

Mutta 4 ratsua oli tänään jo vähän liikaa (varsinkin kun kävin aamulla vielä derbytreeneissäkin). Rupesi kuskiltakin loppumaan energia iltaa kohti.


Ilpo kuvasi tämänkin radan, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora