torstai 6. helmikuuta 2014

97 cm okseri


Torstaina estetunnille mennessäni varasin taskulampun mukaan että löytäisin satulahuoneesta jotain. Valot oli onneksi korjattu. Ratsuveikkaus meni oikein ja toinen kerta Flikalla taas putkeen. Ennen tuntia oli jonkin sortin angsti päällä eikä motivaatiota meinannut olla. Flikakin olla möllötti karsinassaan niin rauhassa että pohdin onko hepo jopa liian tasainen ja tylsä. Ohjeiden mukaan nyt laitoin martigaalit ja gramaanit samaan tapaan "väärin" kuin viimeksi (gramaaneita ei pujotettu martingaalin kaulanarun ali) että hyppäisin pelkällä martingaalilla. Pakkasta oli -10 ja ratsukoita tunnilla 4.

Hepo oli maneesissa taas tolkku. Nyt ihan suosiolla alkuverkassa vedin ratsun päätä gramaaneilla alemmas. Ohjeet oli edelleen että aseta ja taivuta huolellisemmin vaikka kuvittelin keskittyneeni niihin erityisen tarkasti. Verkkatehtävänä mentiin kolmikaarista ensin ravipuomeilla, sitten laukassa. Ravissa olisin halunnut tulla vähän suoremmalla hepalla mutta kääntyihän se taivutettunakin. Alkuun puomeilla tehtiin vaihdot ravin kautta, myöhemmin lennosta. Hetkittäin meno meinasi maneesissa neljän ratsukon kanssa kaaostua kun väisteltiin muita. Vaikeuksia oli välillä ihan suorallakin saada oikea laukka nousemaan. Flika tarjosi vasempaa, vasempaa ja vielä kerran vasempaa jos lopulta enää viitsi edes nostaa laukkaa. Sisäpohje paremmin läpi, vähän takaosan väistätystä ja lopulta nosto ihan suosiolla voltilla.

Ennen hyppyjä gramaanit purettiin pois. Ekat hyppykierrokset tultiin kolmikaarista pystyillä laukat vaihtaen. Vähän samanlaista siis mitä Piude oli kuulemma hyppyyttänyt käydessään Oulussa, Anne siksi myöhemmin Jetillä ja me tästä innostuneina viimeksi mukaillen ABC:llä.

Kaikki laukat ei vaihtuneet mutta alkuun ponnistuspaikat osuivat. Vähän energisempää laukkaa, varsinkin kaarteissa. Saatiin puolikas sakkokierroskin. Mutta esteet pysyi ylhäällä. Muiden hypätessä yritin taas ottaa "uuteen" gramaanittomaan ratsuun tuntumaa. Kivan rentona pysyi.

Sitten tultiin kaikki 3 estettä peräkkäin, pystyille vinohypyt vaihdoilla ja lopuksi okseri pitkällä lähestymisellä. Muuten ok mutta taas kaarteisiin olisi pitänyt saada energisempi laukka. Jollain kierroksella keilattiin toinen pystyistä. Kivan vähän kolisteltiin edelliskertaan verrattuna. Enkä tänään ylimyödännyt. Tätä tultiin pari kierrosta. Ja lopulta kun muut hyppäsivät pelkkää okseria niin me tultiin vielä kaarteiden kanssa koska aktiivinen kaarrelaukka oli meille haastavaa. Okseri nousi lopulta 97 sentin korkeuteen. Eikä näyttänyt yhtään pahalta. Kolmella yrityksellä ei päästy siitä puhtaasti yli. (Tupsujalka-Arttu sen sijaan onnistui ylityksessä.) Ope kommentoi että jouduin muualla ratsastamaan niin vahvasti että Flika saattoi siksi jäädä vähän hitaasti eikä noussut kunnolla hyppyyn. Enemmän kuulemma hevosen kuin kuskin vika.

Eikä se Flika ollut yhtään tylsä vaikka olikin tosi tasainen. Hyvin auttoi hypyt hälventämään angstin.

Ongelmia:
oikean laukan nosto
en osaa istua isoissa hypyissä
asetus ja taivutus oikealle
keilattiin okseria
kaarrelaukka

Parannusta:
hepo hyppäsi rohkeasti
vähemmän keilausta kuin viimeksi
97 cm okseri ei näyttänyt pelottavan suurelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora