torstai 13. syyskuuta 2012

Pyörittelyä jäykkiksellä


Tänään oli viikon eka vuokrapäiväni. Ei ollut mitään suurempia etukäteissuunnitelmia Easyn kanssa. Katselin säätiedotusta sen verran että ennen kolmea olisi suotavaa päästä ratsastamaan, sillä sen jälkeen lupasi isoja sateita. Lämmintä oli n. +14 ja ehdinkin kuivin jaloin.

Kentälle oli tullut uutta hiekkaa, joka oli vasta lanattu. Päästiin jättämään kavionjälkiä ihan puhtaalle pohjalle. Hyppäsin taas kyytiin ennen kuin muistin että piti treenata sitä maastakäsittelyä ensin. Eipä muuta kuin alas selästä ja pyörittelyä.

Seisoessani Easyn vasemmalla puolella homma sujui helposti. Jopa helpommin kuin länkkäratsu Tarun kanssa. Mutta oikea puoli olikin kummallinen. Jos seisoin etujalkojen kohdalla niin heppa peruutti. Toivotunlaista takajalkojen alle ristiin astumista tuli sillä että hepo kääntyi minua karkuun siten, että seisoin sen pään vasemmalla puolella. Siinä sain olla ihan rauhassa ja jos yritin oikealle kyljelle niin ratsu pyöri karkuun. Kummallista. Onko kellään kokemusta moisesta? Taluttaessa ja juoksuttaessakin olen huomannut että Easylla on hankalampaa sietää ihmistä oikealla puolellaan. Kävi mielessä myös ajatus että voisiko näössä olla vikaa vai onko se vain niin tottunut että kaikki käsittely tehdään vasemmalta?

Tämän jälkeen takaisin kyytiin. En huomannut mitään ihmeitä takajalkojen käytössä ja koukistamisessa. Pikemminkin heppa tuntui hyvin jäykältä. Ei sitten tehty mitään ihmeitä, kunhan pyörittelin taipumaan ja rentoutumaan. Yritin taas pitää open ohjeet mielessä: aseta, suorista, aktivoi. Takajalat omalle paikalleen sivulta alle. Aikamoista jäykkäilyä oli.

Turpaverkkoa ei tänään ollut ja pään heiluttelua taisi olla tavallista enemmän. Eipä ainakaan aurinko paistanut. Laukkaa taidettiin ottaa hyvin maltillisesti kumpaankin suuntaan. Ja loppuravailut ja -käynnit pois. Nelisenkymmentä minuuttia tällä kertaa.

Ongelmia:
päänheiluttelu
jäykkä ratsu

Parannusta:
maastakäsittely oli vaivatonta vaikka toimikin vähän hassusti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora