keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Lisää kääntötekniikkaa estevalkassa Valmalla


Keskiviikkona oli taas estevalkan vuoro ja ratsunani tyypilliseen tapaan Valma. Esteet kasattiin open viimeviikkoisten ohjeiden mukaan. Keskelle X-este ja toiseen päähän s-mutka kolmesta pystystä 16 metrin väleillä. Oltiin siis maneesissa, 6 ratsukkoa.

Tänään sai pitää jalustimet jalassa. Alkuverkkojen jälkeen niitä piti vielä vähän lyhennellä. Samoin satulavyötä sai tänään vielä kiristää ravailun jälkeen lisää. Oma aikataulu oli taas sen verran tiukka että olin vikana maneesissa. En ehtinyt yhtään mennä itsenäisesti vaan heti kun sain ohjat niin alotettiin jo ohjattu raviverkka. Hetki ravattiin puomien yli, sitten tultiin jotain kolmikaarisen tapaista edelleen puomien yli ravissa. Ihan alkuun Valma vähän katsoi puomeja mutta siitä päästiin nopeasti. Tultiin noin kolme kierrosta tätä.

Sitten laukattiin 2 vai 3 kerrallaan ympyrällä puomien yli. Vasen kierros meni hyvin ja omasta mielestäni osuttiin lähes joka kerta (en kyllä huomaa aina jos puomi jää takasten väliin). Oikea kierros oli hankalampi. Valma rupesi pukittelemaan matkan varrella. Siitä tuli tahtirikkoja ja vääriä laukkoja. Laukka valahti pitkäksi, laskin askeleet liian lähelle puomeja ja monesti rikkoi ravillekin. Yritin pohtia mitä tein itse erilailla ja miksi hepo pukitteli. Huomasin puristavani polvilla kun jännityn. Mutta en kyllä tietoisella polvien rentouttamisellakaan saanut pukittelua pois. Vähän harmitti etten osannut korjata pukista aina eteen. Ope kysyi että miksi löysään ohjat pois puomin jälkeen. Se on kuulemma ihan tarpeetonta.

Välikäyntien aikana ope kertoi että hyvä ratsastaja menee puomin yli kymmenesti ja osuu ainakin 8 kertaa puomille oikein. Jos osumat jää 6 - 7 kertaan niin sit puhutaan jo tuurista. Ja puomille pitäisi osua oikein myös lyhyemmästä ja isommastakin laukasta eikä aina vain siitä samasta normilaukasta. Sitä voi yksärit kuulemma treenata kotona.

Ekana tehtävänä tultiin viime keskiviikolta tuttua X-estettä. Ympyrällä hypättiin, kapeasta välistä jokunen kerta ja sitten kun riitti niin lävistäjää pitkin keskeltä yli. Vasen kierros oli tässä meille hankalampi. Valma meinasi valua esteestä sisältä ohi, jolloin taisin vetää rumasti ulkoa. Ope käski käyttää ulkopohjetta (miten se auttaa osumisessa?). Kiemurreltiin lähestymisissä, kertaalleen hepo sit jopa hyppäsi väärästä välistä. Monesti meinattiin mennä tolppaa kohti. Pohkeeni ei tarpeeksi tarkasti kertoneet hepalle että mistä välistä meinataan. Lävistäjäloikassa vähän valahti pitkäksi ennen hyppyä ja kiihdytti.

Sitten hypätttiin taaempaa kaarta. Pystyt oli turvallisesti kavalettikorkeudessa. Oikea kierros. Ekalla kierroksella väliin piti saada 5 laukkaa, tokalla 4. Kumpaankin tuli heti sakkokierros mutta toivotut askelmäärät taisi tulla. En osaa edelleenkään kääntää ja Valma tuntui vähän hankalalta tänään. Vikan kierroksen eka este putosi.

Sitten hypättiin S-mutkaa. Ensin vasemmasta kierroksesta aloittaen. Kumpaankin väliin piti saada 5 laukkaa. Oltiin ekalla kierroksella ainoat, jotka sen selvitti oikein. Laukkakin vaihtui välillä. Ope arveli että tullaan liian hitaasti sisään mutta Valma venyi hienosti. Jälkimmäiseen väliin mahtui viides askel, koska meinattiin pullahtaa reitiltä ulos ja tuli aika iso kaarre. Vauhti vähän kiihtyi loppua kohti. Seuraava kierros ei ollut ihan yhtä hyvä mutta edelleen taisi tulla 5 ja 5. Valmalle tuli kertaalleen myös jumi, enkä saanut sitä omalla vuorollani käynnistä raviin tai laukkaan. Kun ope rupesi huutelemaan seuraavaa liikkeelle niin piti jo muistuttaa heppaa raipalla.

Arvelin jo että lopetetaan mutta tultiin vielä toisesta suunnasta. Eka yritys oli taas kötöstys sinnepäin, jälkimmäiseen väliin mahtui kuudeskin askel. Sakkokierros onneksi ja pääsin vähän parantamaan. Ei edelleenkään yhtä hyvä kuin ekalla mutta taisi tulla 5 ja 5. Laukka ei tainnut vaihtua keskellä.

Tänään ei mennyt yhtä hyvin kuin viimeksi. Ope kysyi että oliko hepalla huonompi päivä vai enkö itse ollut kartalla. Itseäni en nyt lähtisi syyttämään. Valmalla oli ainakin kevyt takaosa. Oltaisiin varmaan tarvittu vähän pidemmät alkuverkat ja siinä hepo alusta asti kuulolle. Pitää ens kerralla yrittää vielä varttia aiemmin tallille niin ei tule kiire. Heppa oli tänään edestä raskas, sillä kipeät kädet tunnin jälkeen taas kavalsivat vetämistä.

Ongelmia:
epätasaisemmin meni kun viimeksi
alkutunnista pukitteli
ponnistuspaikat oli monesti liian lähellä

Parannusta:
vähemmän keilausta
Valma ei säikkynyt muita hevosia

Anne oli tallentamassa meidän menoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora