maanantai 3. syyskuuta 2012

Maastoilu alkuverkaksi ja kentällä ilman satulaa


Tänään oli tarkoitus Easyn kanssa mennä kentällä ilman satulaa. Sepäs ei onnistunutkaan kun kentällä alkoi estevalkka. Valkkojen aikataulut lukisi toki kalenterissa mutta unohdan aina katsoa. Laitoin ratsun sitten rauhallista vauhtia kuntoon mutta huomasin lopulta etten voi koko iltaa olla tallilla. Niinpä päädyin laittamaan satulan ja lähdettiin alkuverkkaamaan maastoon. Keli oli pilvinen +14.

Melko alkumatkasta reitillä tuli maastopyöräilijä vastaan. Easy tuijotti pyörää vähän. Pyöräilijä ajatteli varmaan ettei tahdo kohdata hevosta, joten ajoi pöpelikköön. Muuten hyvä mutta pysähtyi sinne. Easyn mielestä toki vaanimaan. En meinannut saada heppaa millään etenemään vaan tahmattiin käynnissä. Kun pyöräilijä lopulta jatkoi matkaansa pois niin meidänkin vauhti parani. Ravailtiin, pyörittelin käynnissä takajalkoja alle ja pyysin laukassa vähän eteen. Laukka vaihtui silti askeleessa vain toiseen suuntaan. Muuta liikennettä oli jonkin verran.

Kun arvelin että estevalkka on loppunut niin suunnattiin takaisin kentälle. Ajoitus oli aika passeli. Halusin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja kävin nakkaamassa satulan talliin. Kyytiin piti könytä taas penkalta.

Ei tehty muistaakseni mitään ihmeitä kentällä. Vasen kierros oli hankalampi. Hyvin pysyin kyydissä.

Ongelmia:
vasen kierros kentällä oli työläämpi
aikataulupulmia kentän kanssa

Parannusta:
vakaa olo oli kyydissä ilman satulaakin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora