tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kouluratsastuksen hankaluutta Hassella


 Tiistaina päädyin taas ex-tunnilleni. Aiheena koulua kuten arvelinkin ja ratsuna taas Hasse. Ensimmäinen ihan ehta koulutunti (ilman puomeja) Hassella. Ope tuli vähän myöhässä, joten laitoin hepalle satulahuoneesta löytyneet omat suitset kolmipalalla. Kannusten kanssa arvoin mutta päätin jättää pois. Hoitaessa vähän rapsuttelin alkuun niin riimun sai helposti päähän. Harjatessa vähän heilutteli takasia. Satulointi onnistui taas suht helposti avustajan kanssa.

Kelinä oli pilvinen +12 ja päätettiin mennä kentälle kun saatiin ite päättää. Ratsukoita oli 6 ja kaksi ekaa tuntia oli taas yhdistetty. Jalustimet tuntui alkuun pitkiltä, joten lyhensin niitä vielä vähän. Lopulta oli 3 reikää pidempinä kuin estetunneilla. Esteillekin voisin laittaa vielä aavistuksen lyhemmiksi muttei ole enempää reikiä. Kentän reunalla ollutta pressua hepo taas vähän kyttäsi. Samoin tien viereisellä pitkällä sivulla jotain. Luulin aluksi että kaatunutta äksää mutta oli siellä jotain muutakin. Naapuripihan äänistä Hasse ei onneksi välittänyt.

Tässä taidetaan olla jo väistötehtävällä. Ei ne jalustimet ainakaan
liian pitkiltä näytä. Kameran takana oli Minna.


Kouluraippa oli mukana ja sillä saikin vähän avittaa kun sisäpohkeen kuuntelu meinasi ratsulta unohtua. Kovin pyöreää meidän meno ei ollut ja siltä kantilta oli pelhamia vähän ikävä. Onneksi muuten meno oli suht rauhallista. Vauhtia oli kyllä enemmänkin liikaa kuin liian vähän mutta pahoja ongelmia ei ollut. Alkuravailuja mentiin melko pitkään. Meiltä toivottiin muistaakseni pyöreämpää muotoa mutta minkäs teet jos et osaa. Pysähdyksissä sentään seisoi nätisti ja siitä saatiin kehuja.

Hassen hyvä hetki. Minnalle kiitos kuvasta.


Tehtävänä keräännyttiin isolle ympyrälle, halkaisija n. 40 metriä. Aluksi väistätettiin takaosaa käynnissä ulos. Hasse kipitti menemään mutta välillä muisti myös väistää. Tuntui että ite ratsastelin vähän sinnepäin. Koska meno oli hankalaa jo käynnissä niin ei se ravissa helpottunut. Alkuun kuulemma takakönötinkin. Sitä kuulenkin harvemmin. Hetkittäin hepo malttoi liikkua rauhassa, ope kommentoi että mieluusti vähän turhankin hitaasti kunhan kuuntelee ja väistää. Hetkittäin tuli muutamia kelpo pätkiä mutta monesti hepo juoksi alta ja minä pompin kyydissä. Pyöreyttä ei näkynyt. Kun rupesi tuntumaan oikein perunasäkiltä kyydissä niin juuri sillon ope antoi mulle luvan keventää. Taisi olla siis aika kamalan näköistäkin.

Takaosaa piti väistää ulos. Jotain taitaa siis
mennä vähän pieleen. Kuvan otti Minna.


Toinen suunta meni aika samoin. Nyt jaksoin käynnissä keskittyä paremmin eikä tuntunut enää ihan yhtä vaikealta. Sanomista tuli että sisäohjasta vetämällä ei voi korvata huonosti toimivaa sisäpohjetta tms. Käynnissä olisin voinut jatkaa vähän pidempäänkin. Ravissa oli taas kiiruhtamista. Toisinaan Hasse unohti väistää ja raipalla vähän hipaisin muistutukseksi. Ope kysyi että olisikohan helpompaa ilman raippaa. Vastasin että en osaa sanoa enkä luopunut raipasta. Arvelin että väistöistä katoaisi se loppukin idea ilman raippaa. Jäi sitten kokeilematta että kuinka olisi käynyt.

Vasta tämän jälkeen ruvettiin laukkaamaan ekaa kertaa tunnin aikana. Nyt luovuin raipasta suosiolla ennen laukannostoa. Hasse yllätti ja laukkasi jopa lähes rauhassa. Ympyrällä mentiin edelleen ja kierroksen aikana merkittyihin kohtiin tehtiin voltteja sisälle (3 kpl). Voltin jälkeen ympyrällä vähän kiihdytti mutta kääntyi kuitenkin voltille. Vähän puski loppuvoltista sisäpohjetta vasten ja taisin sitten vetää taas liikaa sisäohjasta. Parhaat hetket tuli volteilla noin puolivälissä volttia, jolloin hepo rauhottui ja taipui. Toinen suunta meni melko samoin. Ope oli mielissään kun laukkaosuus meni niin hyvin kaikilla.

Laukkaava Hasse. Kuvaajana oli Minna.


Loppuraveissa vauhtia oli taas runsaasti. Rikkoi muutaman kerran laukallekin. Ope ehdotti kontrollipysäytyksiä. Hasse ei olisi malttanut käynnissäkään pysyä. Lopulta ravattiin rauhassa kun muut oli jo käynnissä.

Hasse oli kuulemma eilen saanut tuntien jälkeen juosta irtona ja purkaa liikoja virtoja. Siltihän tuota vauhtia tuntui riittävän.

Seuratakki päällä oli vähän liian kuuma mutta ilmankaan
en olisi pärjännyt. Minna kuvasi, kiitos.


Ongelmia:
tasainen pyöreä muoto oli hukassa
tämän perusteella en Hassella koulukisoihin lähtisi, he C korkeintaan

Parannusta:
oli kolmipalan kanssa suht rauhallinen
ei lähtenyt lapasesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora