torstai 21. kesäkuuta 2012

Easyn kahden kuskin kouluvääntöpäivä


 Tälle päivälle oli suunnitteilla käydä omistajan kanssa Juurussuolla ja kummankin ratsastaa Easylla. Aikamoista houkuttelua oli hepan laitumelta portille saanti mutta eipä tarvinnut hakea. Hirmu likainenkaan heppa ei ollut. Tällä kertaa seisoi yllättävän nätisti harjattavana vaikka pyörittelin ensin kumisualla. Vähän arpomista oli että mitä on päivän ohjelmassa mutta koska Easylla oli eilen vapaa niin päädyttiin kouluvääntöön. Sen verta laiskotti että halusin olla jälkimmäinen kuski.

Suht hallittu pysähdys. Minna kuvasi.


Kelinä oli +15 ja suurimman osan ajasta paistoi aurinko. Tuuli kyllä aika napakasti. Hepalla oli taas uusi turpaverkko käytössä. Kun pääsin omistajan jälkeen kyytiin niin hepo oli jo hikinen. Me hinkutettiin sitten lempipuuhaani eli siirtymiä. Kumpaankin suuntaan, ympyröillä ja suoraan. Muutama peruutuskin väliin. Metsästin pyöreää ja tasaista hepoa eiliseen tyyliin. Melko saman oloisia Easy ja Osku ovatkin. Käynti muuttui melko pian helpoksi. Oikea kierros oli hankalampi ja siinäkin oli tiettyjä hankalia kohtia. Porttia kohti mennessä turpa nousi. Tulipa muutamat säikkysivuloikatkin lyhyen sivun keskellä.

Tässä kuvassa Easy on mielestäni hassun muhkun näköinen.
Kuskin kädet on taas miten sattuu. Kuvan otti Minna.




Tässä tullaan porttia kohti. Mikäköhän mahtaa
olla askellaji? Kuvan otti Minna.

Aika pitkään mentiin käyntiä ravia ja pysähdyksiä. Ihan alkuun hepo lähti itekseen raville, siitä päästiin hetken pysähdysharjotusten jälkeen eroon. Myöhemmin kun keräsin ohjat lepokäynnin jälkeen niin hepo pyöristyi melko helposti. Laukat ei nousseet joka kerta ihan sujuvasti ja pyöreänä. Parani kuitenkin. Alkuun laukka vähän kipitti mutta tarpeeksi kun tehtiin siirtymiä niin laukassakin hepo oli rentona ja hyvin kuulolla. Laukasta raville siirryttäessä turpa kyllä nousi joka kerta. Nousi myös käynnistä raville mutta se vähän tasottui.

Laukkaa uljas ratsuni! Kuskin ranteet mutkalla, hyi. Minnan kuvaama.


Tässä en ainakaan vedä sisäohjasta. Kuvaajana oli Minna.


Lopputunnista tuli kuuma ja piti vähentää vaatetta. Tässä
taitaa hepo heiluttaa päätään. Minnan kuvaama.


Melkeen tunti meillä meni. Hepolla oli kunnon työpäivä näemmä. Kovin pitkiä pätkiä ei laukattu eikä ratsukaan ollut lopuksi hikinen. Yritin kertaalleen välissä ja sitten ihan lopuksi ratsastaa eteen alas. Hyvin laski mutta itelle on vähän epäselvää että mihin asti laski hyvin ja minkä jälkeen rupesi laistamaan hommista.

Vielä yksi laukkakuva. Mikä on tuo etukenotus? Minnan ottama tämäkin.


Kädet! Minnalle kiitos kuvaamisesta.


Ongelmia:
siirtymät raville
laukkavolteilla ravisteli päätä
ei ihan tasainen

Parannusta:
Easyksi tasainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora