sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Yhä kankeaa laukkaa

Sunnuntaina kävin ratsastamassa Hempan itsenäisesti. Meni melko myöhään mutta selvisipä samalla mistä kentälle saa valot. Keli oli pari astetta plussalla ja kenttä yllättävän hyvässä kunnossa. Hemppa löytyi pihatosta ja sinne sen myös palautin. Osasin ratsastaa nyt ilman että hepalle tuli juuri hiki.

Tämän päivän missio oli tehdä kevyemmät jumpat. Jos olisin ehtinyt valoisalla niin oltaisiin menty maastoon. Käynnissä ensin lähdin taivuttelemaan. Ympyröitä ja pitkillä sivuilla avoja. Ohjia kerin pikkuhiljaa. Oli aika hankalaa jo tässä mutta lähti vetreytymään. Yritti olla vasemmassa ohjassa kiinni mutta osasin ratsastaa sieltä kevyemmäksi ja kahden ohjan tuntumalle.

Pyörittelin kaikessa rauhassa käynnissä. Kulmissa väistin takaosaa ulos ja yhä tehtiin avoja. Ravissa melko samat kuviot. Siinä yritti olla vielä pahemmin vasemmassa ohjassa ja koko hevonen tuntui kallistuvan. Tuolla pohjalla teki kuitenkin mieli tehdä tasapainoisia kuviota. Pyörittelin myös samaa kuin viimeksi Elviiralla eli avoa, voltti ja sulkua. Sekä joitakin lävistäjiä. Alkuun oli kiemurampaa enkä vain muistanut enää Artsin perjantaisia vinkkejä. Yritin vähän usutella Hemppaa eteen muttei päästy nelosvaihdetta pidemmälle.

Välikäyntien jälkeen otettiin laukat, ensin oikea. Ennakko-odotuksista huolimatta myös oikea oli vaikea. Hemppa meni nenä pitkällä ja käänsi vain kaulaa sisään eikä taipunut kunnolla. Samalla liiraili reitiltä ulos. Tein päätyihin ympyröitä ja pitkät sivut ratsastin reilusti uran sisällä. Hemppa meni kyllä lyhyttä laukkaa mutta taisi töpistä nelitahtiseksi. Enkä saanut nokkaa alas, vähän vähemmän ylös vain. Laukkapätkästä tuli paljon pidempi kuin ajattelin. Käveltiin sitten hetki välissä.

Vasen laukka oli valitettavasti niin kaameaa kuin pelkäsinkin. Vinoa, jännittynyttä ja tasapainotonta. Jos jotain positiivista pitää etsiä niin tämänkin teki sangen rauhallisesti eikä ollut rikkomassa raville. Yritin tässäkin oman aikani kaikenlaista muttei tullut hyvää. Nojaa taakse, pidä elävät kädet. Älä purista. Voimakkaat jalat. Höllää ohjista, höllää toisesta ohjasta. Höllää toisesta. Mutta ei. Lopulta käytin takaisin käynnissä ja yritin nostaa uudestaan. Vaati toisenkin yrityksen ja ravipätkän. Eikä mennyt ehkä ihan tyylipuhtaasti vaan melko vahvalla tuntumalla ja enemmän sisäohjasta. Mutta tuli muutama asiallinen askel ja se riitti vasenta. Sitten piti ottaa sama vielä oikealle. Välisäädöissä meinasi painaa käsille ja laukkaa odotellessa lähti taas liirailemaan omiaan. Kuitenkin oikeastakin irtosi lopulta muutama parempi askel ja siitä oli hyvä jatkaa loppuverkkoihin.

Loppuraveissa tein ympyröitä ja kaaria sekä lopuksi taas lävistäjiä. Paljon parempi ja tasaisempi mutta yhä piti ratsastaa aktiivisesti eteen. Välillä lähti vyörymään eikä aina antanut pidätteistä kovin nätisti takaisin. Pari käynnissä käyttämistä auttoi.

Kuvittelin tekeväni lyhyemmän treenin mutta tässä meni lopulta vähän yli tunti. Osasin kuitenkin tauottaa niin että vaikka ensimmäinen laukkapätkä oli pidempi niin ei juuri hionnut. Vain hieman kaulasta. Satulan alta oli kuiva.

Ongelmia:
laukat olivat melko kamalia
oikeassa kierroksessa liiraili ulos
vasemmassa tuntui tasapainottomalta

Parannusta:
nosti laukat helposti käynnistä
käynnistä ja ravista tuli ihan asiallista
osasin olla ratsastamatta hikeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora