tiistai 11. joulukuuta 2018

Uskalla muuttaa ratsastustasi

Tiistaina oli taas Heponiitty-ilta. Ratsuksi aiemmin hommissa ollut Saku. Keli nollan tuntumassa. Ratsailla tuli kuuma.

Tänään oltiin taas alkutunti keskiympyrällä. Ensimmäinen tehtävä oli käynnissä ratsastaa hevoset rennolle kaulalle ja päätä alas. Enkä meinannut tajuta että tässä nyt kuuluukin antaa pidempää ohjaa. Ope puhui myös siitä että pitää uskaltaa toimia ja muuttaa jotain. Jos tahtoo vain istua ja näyttää kauniilta niin se on mallin hommia eikä ratsastajan.

Alkutunnista tehtiin kivasti temponmuutoksia ravissa. Ympyrällä pikkuravia, sitten uraa pitkin isosti. Ajattelin ravuriravia ja yllättäen tulos ei ollut koulutunnille paras mahdollinen. Taivuta ja hae rentoutta. Vähän pääsi välillä jännittymään mutta kivasti tuli takaisin kuulolle. Vikalla kerralla kun pyysin maltillisemmin eteen niin meni paremmin.

Tänään molemmissa kierroksissa pysyi aika hyvin ajatus ulkokyljen suoruudesta ja kannosta. Myöhemmin tehtiin ravissa voltteja (ope kehui juuri silloin kun tuntui työläältä ja jouduin tekemään paljon) ja väistöjä keskilinjalta uralle. Oikeaa pohjetta väisti oikein näppärästi. Vasemmassa kierroksessa ope halusi paremman etenemisen, itse kaipasin ensisijaisesti lisää rentoutta ja pysymisen suorana ulkokyljestä.

Laukat tehtiin tänään vapaasti nostoina. Ensin ulkopohkeella ravia eteen ja hereille, sitten nosto. Piti ajatella eteen. Itselleni ihan hyvä muistutus. Laukkaan ope kaipasi meille kevyempää keulaa. Ajatus piti olla kuin joka askeleella ylitettäisiin kavaletti. Laukat olivat suht pyöreitä eivätkä alassiirtymät vyöryneet pahasti.

Loppuverkassa piti taas ratsastaa päätä alas. Annoin pidempää ohjaa. Ei kiihtynyt pahasti ja kulki aika matalana. Olisin silti halunnut että olisi pysynyt vielä tasaisemmin avuilla eikä tahtia olisi tarvinnut vahtia niin tarkasti.

Tämän päivän kysymykseni oli että pitääkö hevonen myös maastossa ratsastaa oikein päin tai ylipäänsä puuttua sen muotoon. Pohkeen eteen tullessaan on melko itsestään oikein päin ja ohjalla ei saa sinne pakottaa. Eikä saa mennä niin lujaa että tahti ja tasapaino menee, sillä silloinkin jännittyy. Aina kun kulkee pää ylhäällä niin on jännittynyt. Eli ratsasta pohkeen eteen. Jotenkin noin.

Ongelmia:
kaivattiin vielä lisää rentoutta taivutusten kautta
isommassa ravissa meni kiireiseksi
teki muutamat väistöliikkeet opesta ja kulmasta vähän Hempan tyyliin mutta paljon maltillisemmin

Parannusta:
ei ollut tänään pahasti kiinni vasemmassa ohjassa
kulki suht tasaisesti läpi tunnin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora