perjantai 14. huhtikuuta 2017

Itsepäiset alkuverkat ja selkää notkolle esteillä

Taisi käydä sillä tavalla että pääsiäiseksi tuli vuokraHemppa. Perjantaina ratsastin sillä ensin tunnin alle itsenäisesti ja sitten perään estetunnille.

Pihalla oli kamala viima mutta ihana auringonpaiste. Käytiin pohjille peltolenkki Annen ja Paven kanssa ja sitten kierrettiin hetki ympäri maneesia ennen kuin päästiin sisään.

Aluksi Hemppa oli tavallistakin vastahakoisempi ja kinasteltiin tovi ennen kuin homma lähti sujumaan. Puolisen tuntia meni jähmeillessä. Temponmuutokset lopulta paransivat menoa. Käynnistä ja ravista tuli oikein kivoja. Aika loppui kesken ennen kuin pääsin säätämään laukkaa. Sitä tehtiin sitten estetunnin alkuverkassa ja sekin parani.

Estetunnin alkuverkassa tehtiin myös vaihtoja kavaleteilla kolmen ympyrän kuviolla. Hemppa eteni hyvin ja vaihtoi aika kivasti. Ratsukoita tunnilla oli 3.

Sitten tultiin jumppasarjaa suoraan. Meidän korkein siinä oli 90 cm. Helposti meni. Ruvettiin vaan saamaan sakkokierroksia oman pyöristyvän yläselkäni takia. Lopulta perään laitettiin vielä kavaletti ja käskettiin ajatella risujen alitusta. Alku meni jo hyvin mutta lopussa hartiat pääsi yhä pyöristymään.

Lopuksi tultiin vielä radanpätkää. (Annen selostus: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti.) Me hypättiin ensimmäinen kierros eli n. 60 - 70 cm. Ihan siististi ja osasin ratkaista välit oikein. Muut hyppäsivät vielä 80 cm kierroksen mutta me säästelimme voimiamme huomiselle.

Ongelmia:
kuskin selkä pyöristyi hypyissä
ainakin 1 pudotus (jumpalla)

Parannusta:
helppoa ja siistiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora