lauantai 22. huhtikuuta 2017

CR-kurssilla Pudiksella ja kaikilla oli mukavaa

Huhtikuussa pääsin pitkästä aikaa Pudasjärvelle. Tällä kertaa CR-kurssille. Lähdin liikkeelle aika keltanokkana mutta kahden tunnin teoria pohjille muutamine harjoituksineen kertoi hyvin mistä siinä on kyse. Hengitetään pakottamatta ja pidetään katse laajana ja lempeänä. Kaikilla pitäisi olla mukavaa.

Ratsutoiveeni oli säpäkkä tamma ja sain Kiken. Olen sillä mennyt 7 vuotta sitten kertaalleen hetken ilman satulaa kuten muistelinkin. Varustin sidottuna, jostain muistelin että se saattaa vähän äkäillä.

Hetken alkukäyntien jälkeen ope väänteli meidät oikeisiin asentoihin. Ratsastettiin siis kolmen hengen ryhmässä. Lonkkia vähän heiluteltiin sopivampaan asentoon. Yläselkä lysäytettiin Airan tavoin mutta alaselän notkokin vain lysäytettiin suoraksi. Fokukseni kääntyi ratsun niskaan. Siitä koko yläkroppaa vähän taaemmas ja katse ylös. Bueno. Helpoltahan siinä tuntui, hengittäminenkin. Nilkoista tuli sanomista että varpaat polvien alle, muuten nilkat hajoaa. Jalustimessa pitäisi olla yhtä paljon painoa edessä ja takana, sisä- ja ulkosyrjällä. Hyvin pienellä korjauksella jalka sitten lepäsikin siinä kauniisti. Eikä nousevista jaloista tullut yhtään huutia. Mutta oikea jalkani oli kuulemma letkeämpi ja parempi. Yllätyin kovasti sillä omasta mielestäni se on jäykempi ja pahemmin kippurassa.

Käynnissä testailtiin asentoa, hengittämistä ja sen pidättämistä, tiukkaa kankeuttavaa katsetta sekä huojuttiin etu- ja takakenoon ja yliryhtiin. Huomasin hepassa sentään pieniä eroja. Aiemman teoriatunnin parityöskentelyssä huomasin aika huonosti mitään.

Sitten käytiin taas keskellä ja vähän venyteltiin. Ravissa kevennyksestä ei tullut sanomista kuten ekalle ryhmälle. Kike oli sangen tasainen ja rento. Hoiti oman osuutensa mallikkaasti. Kääntyi hienosti mukanani. Suorilla kevennetiin suoraan ja kaarteissa omasta ulkopuolesta kohti hepan sisäkorvaa tai jotenkin näin. Oikea kierros oli itselleni hankalampi koska oikea hartia haluaa tulla eteen. Tehtiin korkkiruuvikääntöharjoituksia ja se auttoi vähän. Tuli myös ihan uudenlainen kommentti että vasen pakarani irtoaa myöhemmin satulasta. Tätäkin sain lopulta korjattua.

Tunti meni äkkiä mutta oli oikein hyödyllinen. Huomenna jatketaan samoilla hevosilla ja kuulemma laukataankin. Loppukäynneissä Kikellä sitten meinasi olla vähän kiire.

Ongelmia:
alaselän notko
nilkkojen linjaus
oikea hartia
pakarat irtosivat satulasta eri aikaan
Kike yritti mennä ihmisten taskuille turhan tuttavallisesti
pihalla rupesi satamaan lunta

Parannusta:
Kike oli koko tunnin rento ja kuuliainen
sain korjattua ohjeiden mukaan
oli hyödyllistä

Yleisö kuvasi ja videoi menoamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora