keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kulmia ja vastalaukkaa ilman satulaa

Keskiviikkona lupasin alottaa ratsastusopeurani. Sitä ennen oli kuitenkin hirmuinen hinku päästä itsekin selkään. Viidenneksi seiskan tunnille siis. Ratsukseni haaveilin Harmoniaa mutta tulikin Roze. Aika neutraalit olot. Tamma oli valmiiksi jo hommissa. Kuulemma muut tuntilaiset oli päättäneet että mennään ilman satulaa. Mulla ei ollut mitään sitä vastaan.

Rozea taisi kutittaa ja vasta toisella yrityksellä suostui pysymään aloillaan että sain astuttua kyytiin. Kulki tosi tasasesti ja selkä oli ihanan mukava istua.

Jotain tammalle oli tehty oikein, sillä pyöristyi heti kun otin ohjat käteen. Päivän ohjelmassa oli tarkkoja kulmia ja suoristuksia. Vähän kaatui kulmissa sisään mutta oli tosi helppoa. Ravissa myös. Olisin voinut taivutella vielä huolellisemmin. Mutta mennä viipotti tasaista ravia, ei painanut kädelle ja kuunteli puolipidätteet. Kulki vähän luotiviivan edessä mutta asialle ei käsketty tehdä mitään.

Laukoista vasen rullasi paremmin. Oikeassa pudotteli muistaakseni herkemmin raville. Laukattiin ihan kentän ympäri, sitten täyskaarrolla suunnan vaihto ja jatkettiin vastalaukassa. Kertaalleen pudotti raville ja vaihtoi. Muuten puksutettiin vastalaukatkin helposti. Laukassa tuli vähän raskaammaksi edestä. Lopuksi otettiin vastalaukannostoja vielä sivuille. Tämä ei mennyt ihan niin hyvin ja nousi vääriäkin.

Tosi helppo tunti. Takapuolikin tykkäsi Rozen tasaisesta kyydistä. Minähän rupean jopa tykkäämään tästä. Hyppyhommia olisi myös kiva kokeilla tällä joskus. Tammalle tuli kyllä kuuma. Mutta ihanan auliisti toteutti pyyntöni eikä mukissut mistään.

Tunnin jälkeen tosiaan korkkasin opeurani ja pidin yksityistunnin kielenä bad horse english. Mutta kuski pysyi kyydissä, Piku kääntyi ja pysähtyi ja kuski rupesi pääsemään kevyestä ravista jyvälle. Ei ihan toivotonta. Ei silti oma kutsumukseni. Voisin kyllä joskus kokeilla puoskaroida jotain kokeneempaakin. Anne?

Ongelmia:
oikea laukka putoili välillä raville
lopussa nousi välillä myötäinenkin laukka vaikka yritin nostaa vastalaukkaa

Parannusta:
tosi tasaista ja helppoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora