torstai 11. joulukuuta 2014

Keilaamattomuutta pikkuesteillä

Torstaina pelkäsin taas että estetunnille tulee Mörkö. Pieleen meni ja sain jatkaa Fossilla. Tällä kertaa luvassa oli hepan varustus. Fossi oli kummallisen vastentahtoisen olonen. Ei halunnut väistää pois seinän vierestä ja yritti pakoilla suitsimista. Yleensä kun vaan tönöttää. Vatsaa ruunalla oli ihan reilusti mutta silti kylkiluut sekä näkyivät että tuntuivat ihan selvästi. Hyvin piiloutuivat satulahuovan alle. Kun mainitsin opelle niin selvitykseen lähti onko heppoja madotettu.

Esteitä kantaessa Fossi oli ihan perässä vedettävä. Yleensä on liikkunut edes jotenkuten.

Fossi oli tänään aika pystypäinen ja kuunteli pidätteet huonohkosti. Laukassa meni rauhallisemmin kuin ravissa. Maneesi oli tänään aikamoinen tehtävärata ja aloitettiin alkuverkkojen jälkeen 80 cm välein olevilla ravipuomeilla, jotka oli toisesta päästä nostettu ilmaan. Olivat kaarella. Fossin sai yllättävän hyvin hidastamaan mutta kiihtyi loppua kohti. Taisi joka kerta ottaa jonkun puomin alas. Mutta sain sen olemaan irti ohjasta. Päädyissä tehtiin ravivoltteja ja toisella pitkällä sivulla tultiin joko puomien yli tai suoralla ensin eteen ja sitten kiinni. Tämä onnistui aivan yli odotusten.

Muualla sai tehdä laukkatyöskentelyäkin. Fossi kuumui muiden laukkailusta yllättävän vähän. Laukassa oli taas rauhallisempi kuin ravissa. Kun olin kevyessä istunnassa niin ei edes kiihdyttänyt vähitellen. Ehkä hepo raukka juoksee alta kun säikkyy jotain tekemisiäni? Pitäisi osata ratsastaa vielä enemmän jalalla ja vähemmän kädellä. Samat ravipuomit mentiin myös toiseen suuntaan.

Seuraavana tehtävänä oli toisessa päädyssä V:n muodossa olevat kavaletit, kärki kohti C:tä. Laukattiin uraa, käännyttiin oikealle kavaletin yli, vaihdettiin suuntaa (yritettiin vaihtaa laukka) ja sama toisen kavaletin yli. Kovin lujaa ei voinut mennä koska seinät oli niin lähellä. Kuvio oli jotain poikittain volttikahdeksikon tapaista. Vaihtoja tuli aika niukasti mutta vauhti ei kiihtynyt. Vastalaukka Fossilla on niin inhottavan tasaista etten tunne selkään vääriä laukkoja. Vaikeuttaa nopeaa reagointia huomattavasti kun pitää tuijotella jalkoja. Yhden hutilointitien jälkeen sain skarpattua ja sitten päästiin kavaleteista keskeltä yli. Opelta rupesi tulemaan jopa kehuja hyvistä teistä. Fossin kanssa oli hyvä vetää jopa hieman linjasta yli ja kääntää yli 90 astetta (vaikka kaarellahan siinä oltiin). Lopulta tuli vaihto jopa oikeaankin. Vau!

Toisessa päässä piti laukata 2 kerrallaan ympyrällä pystyn yli. Se meni yllättävän tasaisesti. Oikeassa kierroksessa ei edes pudotettu kertaakaan! Melko pian perään otettiin vasen. Ope vähän nosti pystyä, n. 65 cm. Nyt tultiin kerran vähän laakana ja putosi. Muuten ruuna nosti jalkansa siitä hyvin yli vaikka oltaisiin tultu vähän lähellekin. Yllättävän tasaista.

Lopuksi tultiin vielä sarjaa (3 m välit) ristikko, pysty, ristikko, sekä toisella sivulla ollutta pystyä. Oikeassa kierroksessa. Mikä erikoista niin jumpasta mentiin joka kerta aika tasaisesti yli. Kerran jäätiin vähän kauas mutta osasin reagoida ja Fossi totteli. Pystylle meinasi kiihtyä mutta osasin sillekin myödätä ajoissa. Ei pudotuksia!

Koko tunnin aikana taidettiin pudottaa vain 1 laukassa hypätty este. Aikamoista Fossin kanssa!

Ongelmia:
pidätteet olisi voineet mennä paremminkin läpi

Parannusta:
pudotettiin Fossiksi tosi vähän
kertaalleen lopputunnista oli olo että hepo kuuntelee ja odottaa mua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora