perjantai 23. maaliskuuta 2018

Länkkää kolmioissa Eddiellä

Perjantaina menin työporukan mukana länkkätunnille. Muut olivat huomattavasti harjaantuneempia länkässä, joten vähän hirvitti miten pärjään mukana. Ratsukseni sain taas aiemmilta kerroilta tutun Eddien. Hoitaessa oli lupsakka itsensä. Satulointi ja jalustimien säätö ei edelleenkään onnistuneet itse. Ratsukoita tunnilla oli 4.

Hommat aloitettiin taas pysähdyksillä. Alkutunnista toimi hetkittäin hyvin, välillä taas ei tapahtunut mitään. Enkä tajunnut mitä tein erilailla. Osa pyynnöistäni oli kyllä sellaista empimistä että hevosen oli hankala totella kun kuskikaan ei tiennyt mitä tahtoo. Peruutukset menivät välillä vinoon ja pahimmillaan kääntyi eri kuvioiksi. Oikea jalkani kuulemma puristi liikaa. Testailu paljasti että puristus oli jossain pohjetta ylempänä. Koko jalan irroittamalla meni paremmin suoraan. Alkutunnista hummalla oli vähän kiimakiukkua.

Ensimmäisenä tehtävänä ruvettiin tulemaan jogissa puomeista tehtyihin pikkukolmioihin. Sinne piti pysähtyä kolistelematta, pyörähdellä jotenkin ympäri ja poistua. Myöhemmin tarkennettiin että suorana ja suoraan pois. Itselleni oli alkuun vaikeaa kun olin unohtanut länkän kääntöavut. Yllättävän hyvin tehtiin siihen nähden etten yhtään muistanut pitääkö jalka pitää kiinni vai ei. Tosin turhautti kun harjoittelin väärin ja epämääräisesti. Myöhemmin sain ohjeet kyseltyä opelta. Pohje pidetään kiinni niin kauan kun käännytään.

Sitten tultiin jogissa kolmikaarista puomihässäköiden yli. Puomit siis kolmiossa ja perään irtopuomi. Eli puomi, puomien kulma (eteenpäin) ja taas puomi. Keskimmäinen kasa tietysti toisessa suunnassa yli. Ope arveli että minulla tulee ongelmia tässä sillä hevosta ei ratsasteta puomeista yli eikä samalla tavoin tuoda puomeille kuin enkkutyylissä. Varmasti hääräsinkin omianki ja varmistelin liikaa. Ohjauksessa oli välillä klapia ja humma kiihdytteli omiaan. Ohjat olivat taas välillä liian pitkinä ja välillä liian tiukalla. Jossain vaiheessa ennen laukkoja sain mennä yhdellä kädellä. Katseesta ja käden paikasta taisi tulla sanomista.

Laukassa mentiin kaksi kerrallaan ympyrällä reunimmaisten puomihärveleiden yli. Alkuun en meinannut saada laukkaa nousemaan. Sitten muutama pudotus ja taas vähän liikaa vauhtia. Parani se sitten. Osuttiin lopulta puomeillekin. Vähän kyllä vietti kavereita kohti.

Vasta lopuksi sain lantioni taas käännettyä siten, että löytyi jarrut ja pykäliä jogiin.

Tänään oli selvästi aiempaa vaikeammat tehtävät. Tarvitsisin selvästi joka kerta alkuun nopean pikakertauksen lähes kaikesta. Huonosti tehdyt kotiläksyt siis. Hetkittäin tuntui inhottavan hankalalta ja olisin kaivannut täsmällisempää opetusta. Itsekseni haahuilu ei parantanut asiaa kun olin valmiiksi kuutamolla. Pelkkä kuvioiden hölköttely ilman puomeja olisi tässä vaiheessa ihan riittävän vaikeaa.

Ongelmia:
meinasin liukastua pihalla kolmesti
tammalla oli kiimakiukkua
meni mielestäni huonommin kuin viimeksi
mielestäni samat avut välillä toimivat ja välillä eivät
pari kertaa ohjaus meni rikki ja tamma päätti suunnan
olisin välillä kaivannut paljon täsmällisempää opetusta
muutaman kerran turhautti

Parannusta:
tamma osasi yhä hommat
loppuraveissa sain lantion paremmin pystyyn ja tamman vihdoin odottamaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora